Korruption kova hinta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Korruption kova hinta

Korruptio tappaa miljoonia ihmisiä, siinä missä aids ja malariakin.

Kehitysmaissa rehottava korruptio on melkein tabu, vaikka sen taloudelliset, sosiaaliset ja moraaliset seuraukset ovat jättimäisen kielteisiä. Sille ummistetaan silmät ikään kuin se olisi ikuinen paha, joka väistämättä kuuluu maailman maitten enemmistön arkeen ja jolle ei mahdeta mitään.

Asenne on väärä, vastuuton ja vaarallinen. Väitän, että korruptio tappaa miljoonia siinä missä aids ja malariakin. Kun alikehittyneen kansantalouden toisesta päästä virtaa turvaan ulkomaille ja eliittien kotimaiseen kerskakulutukseen miljardeja, toisessa päässä - pohjalla - kuollaan. Korruptio on yksi alikehityksen jatkumisen suurimmista tekijöistä.

Mädännäisyydestä vaietaan monin perustein. Yhdelle se on kaupankäynnin ehto, toiselle kansainvälisen diplomatian sääntöjen mukaista puuttumattomuutta vieraan maan sisäisiin asioihin. Kolmas vaikenee sen vuoksi, ettei ole tajunnut korruptiossa hukkaantuvien summien laajempaa merkitystä, neljäs riittävien todisteiden vähäisyyttä valittaen.
ylmän sodan kaudella vaikenemiseen oli viides syy: halu voittaa kehitysmaitten hallituksia oman leirin tukijoiksi. Tämä motiivi on väistynyt, mutta korruptio on pysynyt yhtä vaiettuna ja laiminlyötynä ongelmana kuin ennenkin.

Maailmanpankki ja muut kansainväliset rahoituslaitokset painostavat köyhien maitten hallituksia toteuttamaan ankaraa rakennesopeutusta ja onnistuvat siinä. Niillä tasapainotetaan budjettialijäämiä usein sosiaalisesti raa'alla tavalla ja raivataan tietä ulkomaisille tuotteille sekä pääomasijoituksille köyhässä etelässä. Painostusvoimaa rikkailla on. Sitä todistaa kymmenien hallitusten ryhtyminen kansalaisten vihaamiin vyönkiristysohjelmiin.

Mutta lainojen ja muun yhteistyön ehdoksi ei aseteta korruption juurimista. Mätä korkeintaan mainitaan periaatejulistuksissa. Tositoimien ja yleisten lausumien välillä on pohjaton kuilu.

Kymmenet miljardit

Jos kolmannen maailman eliitti sijoittaisi mustat dollarinsa omien maittensa kehitystä hyödyttävällä tavalla, pääongelmana olisi vääristynyt tulonjako kansantalouden sisällä. Sekin jarruttaisi taloudellista kasvua, mutta käytäntö on pahempi: suuri osa korruptiorahoista sijoitetaan ulkomaille.

Luvut, joista tosin väitellään, ovat mahtavia. Filippiinien diktaattori Ferdinand Marcos saalisti ja vei maasta kymmeniä miljardeja markkoja, samoin Zairen yksinvaltias Mobutu Sese Seko. Korruption paljastamiseen keskittynyt ranskalainen kirjailija Pierre Péan uskoo väärin keinoin hankitus ja turvaan siirretyn rahavirran vastaavan lukuisissa maissa kansantalouksien ulkomaista bruttovelkaa! Luulisi korruption kiinnostavan tosissaan vähintään kaikkia niitä, jotka ovat tekemisissä kehitysmaita kurjistavan velkataaksan kanssa.

Mutta ei. On vielä yksi syy - nyt jo kudes - miksi haisevasta rahasta vaietaan. Se otetaan mielellään vastaan. Korruptiodollarit ovat kuumaa tavaraa, ja omistaja tyytyy niille turvaa etsiessään tavallista laihempiin korkoihin. Vastaanottajalle se on tietenkin edullista. Kierrättäessään summia eteenpäin tarjolla on tavallista lihavampia marginaaleja.

Moderniin korruptioon liittyy muunlainenkin kuolemanvaara kuin kansantalouksien köyhdyttäminen. Péan on omistanut kirjassaan L'Argent noir yhden luvun ongelmajätteiden viennille Afrikkaan. Viralliset kiellot väistetään lahjusten voimalla.

Epädemokraattisesti hallituissa kehitysmaissa kansalaiset tuntevat itsensä voimattomiksi rikollisen hallinnon edessä. Se herättää vain tukahdutettua raivoa.

Péanin ei ole ollut vaikeata laatia pitkää listaa maista, joissa vallankaappaajat ja kapinalliset ovat pitäneet korkealla korruptionvastaista lippua ennen valtaannousuaan. Massoissa se on herättänyt liikkeellepanevaa toivoa, kunnes uudet vallanpitäjät ovat paljastuneet edeltäjiensä kaltaisiksi. Poikkeukset ovat harvinaisia. Johtopäätöksiä ajatellen ne ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Jos huonoja hallitsijoita ei haluta rangaista, vähintään voitaisiin suosia hyviä.

Kilpailu rajoittaa korruptiota

Toista keinoa tarjoaa Maailmanpankin asiantuntija John Besant-Jones. Hän uskoo, että monia sektoreita hallitsevien valtion monopolien korvaaminen avoimella kilpailulla kaventaisi korruptiomiesten liikkuma-alaa. Sen ehtona on kuitenkin hallinnon demokraattinen valvonta ja läpinäkyvyys, jota kilpailuttamisenkin yhteydessä varjeltavat liikesalaisuudet rajoittavat.

Suuria summia harmaata rahaa kehitysmaiden elittit luovat hinnoittelemalla omia vientituotteita alimittaisesti ja maksamalla tuontituotteista ylihintoja. Toisen maan ostajat ja myyjät kierrättävät erotuksen osan kolmannen maailman kauppakumppanien yksityisille tileille turvallisissa maissa. Kilpailu ja hinnoittelun läpinäkyvyys rajoittaisivat vahvasti tämän keinon käyttöä.

Jos vapaakauppaa korostava uusliberalismi lisää kilpailua kehitysmaitten markkinoilla, kiistellyn talousopin sivutuotteena saattaa olla lahjonnan väheneminen.

Usein kehitysmaitten virkamiesten korruptiota ymmärretään heidän alhaisten palkkojensa perusteella. Miten siihen pitäisi vastata? Ovathan heidän lailliset tulonsa mitättömiä. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua niin kauan kuin kansantalous on heikko. Onkin vaihdettava näkökulmaa: korruption jahtaamisessa suuret kalat ovat olennaisempia kuin pienet. Tärkeintä on luoda ja tukea rakenteita, jotka nostavat huipulle puhtaita hallitsijoita, demokraattisia vaaleja ja parlamentteja.

Muhammed Nawardi, bangladeshiläinen alemman portaan virkamies, kertoo tarinaansa surullisena. Hän ei ole suostunut lahjuksiin ja on joutunut eristetyksi omalla osastollaan maatalousministeriössä. "Koska olen puhdas, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia edetä virkauralla", hän toteaa alistuneesti mutta suostumatta yhtymään työtovereidensa harrastamaan rahastukseen.

Onko luotavissa mekanismeja, jotka tukisivat Muhammed Nawardin kaltaisia? On: avun ja yhteistyön suuntaaminen valtioille ja organisaatioille, joilla on tavallista puhtaampi maine. Kansalaisjärjestöjen työssä ajatusta on sovellettu laajemmin kuin virallisessa. Kaupalliset intressit vaikuttavat kansalaisjärjestöjen ratkaisuihin vähemmän kuin valtioitten.

Julkaisija: Kehitys

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia