Korruptio haittaa ihmiskaupan uhrien auttamista Kazakstanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Korruptio haittaa ihmiskaupan uhrien auttamista Kazakstanissa

Jopa hallituksen tuki kansalaisjärjestöille on paikallisen aktivistin mukaan läpeensä korruptoitunutta, kirjoittaa Tiina Oikarinen.

Korruptio on pesiytynyt niin poliisin kuin oikeuslaitoksenkin toimintaan Kazakstanissa. Keski-Aasian vauraimman valtion entinen pääkaupunki vetää puoleensa työläisiä sekä Kazakstanin maaseudulta että naapurimaista.

Ulkomaalaisten palkkaaminen on Kazakstanin lainsäädannössä tehty niin vaikeaksi, että toimeentulon hankkiminen virallisella työsektorilla jää usein haaveeksi myös niille, jotka onnistuvat laillistamaan oleskelunsa.

Lisäksi korruptio kukkii. Korruptiotrendejä tarkkailevan Global Integrity -järjestön vuoden 2009 raportin mukaan korruptio läpäisee presidentti Nursultan Nazarbayevin itsevaltaisesti hallitseman kansakunnan kaikki tasot. Kaupan ovat niin päiväkotipaikat, todistusten arvosanat kuin lakialoitteetkin. Eniten korruptiosta kärsii kuitenkin juuri oikeusjärjestelmä.

Entinen poliiisi Ekatarina Badukova yrittää auttaa ihmiskaupan uhreja. Ihmiskaupan uhreille tarkoitetussa Rodnik-kodissa on toimintaa koordinoivan Badukovan sanoin edustettuna ”koko Keski-Aasia”.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia