Konfliktimaiden koulutuskuilu paikattaisiin kahdella miljardilla eurolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Konfliktimaiden koulutuskuilu paikattaisiin kahdella miljardilla eurolla

Koulutus saa vain kaksi prosenttia humanitaarisesta avusta, vaikka se tarvitsisi rutkasti enemmän, kertoo Unesco.

Konfliktimaissa ilman koulutusta olevien lasten ja nuorten kouluttaminen maksaisi noin 2,3 miljardia dollaria eli noin kaksi miljardia euroa. Summa on kymmenkertainen verrattuna siihen, paljonko humanitaarisesta avusta tällä hetkellä suunnataan koulutukseen, laskee YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco tuoreessa katsauksessaan (pdf).

Järjestön arvioiden mukaan konfliktimaissa noin 34 miljoona lasta ja nuorta ei pääse kouluun. Verrattuna ei-konfliktimaihin konfliktimaissa lapset ovat poissa koulusta noin kaksi kertaa todennäköisemmin.

Yksi suurimmista syistä on rahoituksen puute: katsauksen mukaan vuonna 2014 humanitaarisesta avusta suunnattiin vain kaksi prosenttia koulutukseen. Tavoitteeksi on asetettu neljä prosenttia, mutta sekään ei riittäisi, vaan tarvitaan myös uusia tavoitteita, järjestö toteaa.

Katsauksen laskelmien mukaan konfliktialueella elävää lasta kohti tarvittaisiin 34 euroa ja nuorta kohti noin 100 euroa lisää koulutuksen järjestämiseksi.

"Useimmat meistä voisivat maksaa taskustaan yhden lapsen kulut", muistuttaa Unescon edustaja Aaron Benavot.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia