Konflikti vaikeuttaa Sahelin nälän uhrien auttamista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Konflikti vaikeuttaa Sahelin nälän uhrien auttamista

Yli 130 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Malin tuaregikapinallisten ja hallitusten välisten taistelujen tieltä.

Humanitaarinen kriisi uhkaa pahentua Afrikan Sahelin alueella, jossa käynnissä olevaa ruokakriisiä kärjistää pakolaisvirta Malin pohjoisosista naapurimaihin.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan yli 130 000 malilaista on joutunut pakenemaan Nigeriin, Mauritaniaan, Burkina Fasoon tai muihin Malin osiin. Järjestö on pyytänyt lähes 36 miljoonan dollarin avustusta pakolaisten auttamiseksi.

Malilaiset ovat paenneet tuaregikapinallisten ja armeijan välisiä taisteluita, jotka leimahtivat tammikuussa.

Tuaregit elävät Malin, Nigerin ja eteläisen Algerian alueella. He ovat taistelleet jo vuosia vaatien parempia oloja alueilleen. Tällä hetkellä taisteleva kapinallisryhmä MNLA on sanonut uutistoimisto IRINin mukaan haluavansa vapauttaa pohjoisen Azawadin alueen ihmiset laittomasta miehityksestä ja pitää kansanäänestyksen siitä, että alueesta tulisi itsenäinen.

Yhteyksiä Libyan konfliktiin

Taisteluiden leimahtamisen taustalla ovat myös Libyan viimevuotiset tapahtumat. Esimerkiksi brittilehti Guardianin mukaan monien kapinassa mukana olevien epäillään olleen mukana myös viime syksynä Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin joukoissa, sillä Gaddafin tiedetään tukeneen tuaregien suurempaa itsenäisyyttä.

Malin hallituksen mukaan taisteluissa on mukana myös al-Qaidan alasiipi AQIM. Hallitus on vastannut kapinaan pommituksilla, joista ovat kärsineet myös siviilit.

Tilanne on vaikea, sillä Sahelin alue kärsii vaikeasta ruokakriisistä, ja pakolaisvirta voi heikentää ruokaturvaa entisestään. Erityisen paha tilanne on Nigerissä, jonne on paennut noin 29 000 pakolaista ja jossa kolmasosaa ihmisistä uhkaa ruokapula lähikuukausina. Monet pakolaiset ovat saapuneet Tillaberin alueelle, joka on jo valmiiksi yksi pahimmin ruokakriisistä kärsivistä alueista.

Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan yhteensä yli kymmentä miljoonaa ihmistä uhkaa ruokapula Sahelin alueen maissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia