Koiratappelut yleistyvät Chilessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koiratappelut yleistyvät Chilessä

Laittomien koiratappeluiden järjestäminen on viime vuosina yleistynyt Chilen pääkaupungin Santiagon seudulla. Koiraparat tappelevat henkensä kaupalla, mutta hyödyn korjaavat vedonlyöntiä pyörittävät mafiat. Poliisi sanoo olevansa asiassa voimaton, sillä Chilen laki ei määritä koiratappelun järjestämistä rikokseksi.

"Pitbulerot" (koiratappeluareenat, joiden nimi tulee pitbull-terrieristä) vaihtavat koko ajan paikkaa viranomaisten hämäämiseksi. Suosittuja taisteluareenoita ovat esimerkiksi syrjäiset tyhjät tontit ja hylätyt varastorakennukset. Joskus tappelu pidetään jopa salaiseen rinkiin kuuluvan kodissa.

Poliisin tietoon tulleet ensimmäiset koiratappelut järjestettiin vuonna 2000. Niiden takana olivat muista Latinalaisen Amerikan maista mallia ottaneet hiphopin harrastajat.

Poliisin mukaan joillakin henkilöillä on jopa erityisiä tappelukoirien koulutukseen tarkoitettuja laitteita, mutta niihin ei päästä käsiksi, koska laki ei tunne asiaa.

Chilen laki ei määritä myöskään koiratappelun järjestämistä rikokseksi, joten poliisi sanoo olevansa asiassa voimaton.

Laki uhkaa kuitenkin sakolla tai vankeudella sitä, joka kohtelee eläimiä julmasti tai huonosti. Lain epämääräisyys on muuttanut sen kuolleeksi kirjaimeksi, kristillisdemokraattinen kansanedustaja Ezequiel Silva valittaa.

Hän laati Chilen eläinlääkäriliiton kanssa 1995 esityksen uudeksi eläinsuojelulaiksi. Monia vastoinkäymisiä ja vesityksiä kokenut laki on hyväksytty edustajainhuoneessa, mutta odottaa yhä senaatin käsittelyä.

Eläinlääkäriliiton puheenjohtajan Luis Godoyn mielestä koiratappelu rikkoo ilmiselvästi lakia, koska siinä kohdellaan eläimiä hyvinkin raa'asti.

"Me eläinlääkärit olemme saaneet paljon tietoa elämiin kohdistuvista julmuuksista ja neuvoneet ihmisiä tekemään virallisen valituksen. Valitukset eivät vain koskaan johda mihinkään", hän sanoo.

Godoyn mukaan Chile tarvitsee eläinsuojelulain entistä kipeämmin nyt, kun se on solminut kauppasopimuksia Euroopan unionin kanssa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia