Kirkot vetoavat palestiinalaisalueen rauhan puolesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkot vetoavat palestiinalaisalueen rauhan puolesta

Palestiinalaisten YK-hakemuksen lopputulos ei saa synnyttää väkivaltaa, sanovat kristityt järjestöt.

Palestiinalaisalueilla toimivien kirkkojen keskinäisen katastrofi- ja kehitysyhteistyöjärjestö ACT-allianssin Jerusalemissa pidetty vuosikokous hyväksyi viime viikolla vetoomuksen, jossa kaikkia osapuolia pyydetään pidättäytymään väkivallasta humanitaarisen kriisin välttämiseksi, Suomen Lähetysseura, yksi vetoomuksen allekirjoittajista uutisoi.

Suomen Lähetysseuran johtajan Seppo Rissasen mukaan palestiinalaishallinnon hakemys YK:n täysjäseneksi on aiheuttanut maailmalla voimakkaita reaktioita. Rissanen toivoo, "että osapuolet malttaisivat pidättyä kaikesta väkivallasta ja suostuisivat viivyttelemättä sopimaan järjestelyistä kestävään rauhaan yhteisen pöydän ääressä."

ACT-allianssin vetoomuksessa kaikkia osapuolia pyydetään kunnioittamaan ihmisarvoa sekä suojaamaan siviiliväestöä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti.

Suomen Lähetysseuran Lähi-idän alue-edustajan Karita Laisin mukaan tilanne siirtokuntalaisten ja palestiinalaisten välillä on kiristynyt huomattavasti viime viikolla, eivätkä Lähetysseuran työntekijät ole voineet liikkua Länsirannalla.

Jerusalemin kristillisten kirkkojen johtajat sekä Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib A. Younan, ovat julkilausumassaan pyytäneet kaikkia osapuolia pysymään maltillisina YK-äänestyksen lopputulokseen katsomatta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia