Kiistely IMF:n seuraavasta johtajasta kiihtyy | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiistely IMF:n seuraavasta johtajasta kiihtyy

Kansainvälisen valuuttarahaston seuraava johtaja pitää valita meriittien, ei kansalaisuuden perusteella, vaativat järjestöt ja nousevat taloudet.

Nousevat taloudet ja monet kansalaisjärjestöt vaativat, ettei kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajaksi valita edellisvuosien tapaan enää automaattisesti eurooppalaista.

“IMF:n seuraava johtaja pitää valita, avoimessa, läpinäkyvässä ja inklusiivisessa prosessissa, jossa valinta perustuu meriitteihin, ei kansallisuuteen”, sanoo Third World Network -verkoston edustaja Bhumica Mucchala.

IMF:n uusi johtaja valitaan etuajassa, sillä edellinen johtaja, ranskalainen Dominique Strauss-Kahn erosi tällä viikolla seksirikosepäilyn vuoksi. Perinteisesti tehtävään on valittu aina eurooppalainen, amerikkalaisille taas on jäänyt Maailmanpankin johtajan paikka.

IMF kuitenkin lupasi vuonna 2009 ryhtyä toteuttamaan johtonsa valinnassa avoimempaa valintaprosessia, ja myös G20-kokouksessa Lontoossa sovittiin samana vuonna, että seuraava johtaja valitaan pelkästään meriittien perusteella.

Nyt myös nousevat taloudet  Brasilia, Kiina, Venäjä ja Turkki ovat ilmaisseet halunsa asettaa ehdokkaansa IMF:n johtajan paikalle. Esimerkiksi Venäjän valtiovarainministeri Aleksei Kudrin tukee johtajaksi Kazakstanin keskuspankin johtajaa Grigori Marchenkoa.

EU sanoo kuitenkin, että sen on saatava paikka, koska EU-maat osallistuvat kokonaisuutena eniten IMF:n rahoitukseen.

Brittiläinen vedonlyöntitoimisto on arvioinut, että kilpailun voittaa Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia