Kestävä metsätalous valtaa alaa Meksikossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kestävä metsätalous valtaa alaa Meksikossa

Tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta vähentämällä metsähakkuita.

Mario Guzmán aikoo ryhtyä puunkaatoon sadekauden loppupuolella elo-syyskuussa. Aiemmin tiet eivät kestä tukkirekkoja Meksikon El Potrerossa, jossa Guzmán viljelee pientilaa ja johtaa kylän metsätaloushanketta.

El Potrero on yksi 11 yhteismaasta, jotka perustivat oman liittonsa Amanalcon alueelle vuonna 1981. Liittoon kuuluu 2 400 viljelijää, ja sen hoidossa on 11 600 metsähehtaaria. Niiden rautatammia ja havupuita hyödynnetään nyt ekologisesti kestävin menetelmin.

"Metsästä saatu tulo on meille suureksi avuksi. Ennen puut vei ulkopuolinen yhtiö ja voitot katosivat ties minne", Guzmán sanoo. Hän viljelee 7,5 hehtaarin tilallaan maissia, kauraa ja perunaa pääasiassa omaan tarpeeseen.

Guzmán, 51, on kuuden lapsen isä ja kokeili siirtolaiselämää Yhdysvalloissa 2002-2004. Nyt hän johtaa puhetta yhteismetsää valvovassa neuvostossa.

Suojelua ja sahausta

Vajaan 23 000 asukkaan Amanalco sijaitsee 150 kilometriä pääkaupungista Méxicosta etelään Bravo-Amanalco-jokilaaksossa. Amanalcon yhteismaiden liitto toteuttaa yhtä Meksikon kuudesta pilottihankkeesta YK:n REDD+-ohjelmassa. Tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta vähentämällä metsänhakkuita.

Amanalcossa kaadetaan vain vanhimpia tai vahingoittuneita puita ja hakkuut pyritään keskittämään teiden lähelle. Asukkaat ovat istuttaneet hedelmäpuita ja muita kasveja terassiviljelmille estämään pintamaan eroosiota sadekaudella.

Amanalcon yhteismaiden liitto on perustanut 23 henkeä työllistävän sahan kotimaisen ja yhdysvaltalaisen järjestön tuella. Välikäsien puuttuessa puukaupan tuotto jää paikkakunnalle.

Meksikon metsäpeite kattaa noin 65 miljoonaa hehtaaria. Viranomaisten mukaan hävikki on 150 000 hehtaaria vuodessa, mutta luontojärjestöt tuplaavat luvun.

Meksikossa on 115 miljoonaa asukasta, ja maan hiilidioksidipäästöt arvioidaan 709 miljoonaksi tonniksi vuodessa. Noin 16 prosenttia on peräisin maataloudesta ja metsäkadosta.

Maakiistat jarruttavat

REDD+-ohjelman kehitysmaille lupaama rahoitus ja tekninen apu kiinnostavat Meksikoa. Valtio ja kansalaisjärjestöt kehittelevät parhaillaan sopivia hankkeita, joita on määrä alkaa toteuttaa 2014. REDD+-rahoitusta saa tällä hetkellä 16 maata.

Meksikossa uskotaan, että REDDin avulla maa pystyisi jopa lisäämään metsäalaansa. Samalla leikattaisiin hiilidioksidipäästöjä jopa 45 miljoonalla tonnilla vuodessa.

Tammikuussa Meksiko sai Maailmanpankilta 300 miljoonan euron lainan metsä- ja ilmastonmuutosohjelmalleen. Rahat käytetään pääosin yhteisömetsähankkeisiin.

Metsäpolitiikka kangertaa maanomistuskiistojen repimillä alueilla, joita on Meksikon maauudistusministeriön mukaan 526 eri puolilla maata.

Jotkut akateemikot ja paikallisyhteisöt näkevät ongelmana myös sen, että REDD+ määrittää metsälle kaupallisen arvon, mikä voi vaarantaa perinteisten yhteisöjen autonomian.

Meksikon Faktat:

  • Asukkaita 114,8 miljoonaa
  • Kansallisen köyhyysrajan alla 47,4 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 93,4 %
  • Hiilidioksidipäästöt 4,4 tonnia/asukas Vrt. hiilidioksidipäästöt Suomi: 10,7 USA: 17,3
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 57/187 (Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia