Keniassa voi saada potkut siksi, että ”näyttää homolta” – Suomen Pride-viikolla vieraileva sateenkaariaktivisti Njeri Gateru uskoo silti asenteiden muuttumiseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Keniassa voi saada potkut siksi, että ”näyttää homolta” – Suomen Pride-viikolla vieraileva sateenkaariaktivisti Njeri Gateru uskoo silti asenteiden muuttumiseen

Kenian korkein oikeus päätti toukokuussa pitää voimassa siirtomaa-ajalta peräisin olevan lainsäädännön, joka kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Suomessa vieraileva asianajaja Njeri Gateru kertoo, että sen jälkeen hyökkäykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan ovat kiihtyneet.

Kenialainen sateenkaariaktivisti Njeri Gateru

Njeri Gaterun johtama kenialainen sateenkaarijärjestö NGLHRC on onnistunut saamaan oikeudessa läpi muun muassa anaalitutkimusten kiellon. Tutkimuksia on tehty homoseksuaaleiksi epäillyille miehille. Kuva: Adam Mwero.

Njeri Gateru, 30, on nähnyt monenlaisia esimerkkejä siitä, millaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbtiq) syrjintä voi pahimmassa tapauksessa olla.

”En koskaan unohda tapausta, jossa parikymppinen tyttö tuli kaapista ja kertoi olevansa lesbo. Hänen isänsä järjesti hänen raiskauksensa. On mahdotonta ymmärtää, miten joku voi vahingoittaa omaa lastaan vain ’korjatakseen’ hänet.”

Gateru on juristi ja kenialaisen National Gay and Lesbian Human Rights Commission (NGLHRC) -järjestön toiminnanjohtaja. Järjestö muun muassa antaa oikeusapua syrjintää kokeneille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille ja ajaa lakimuutoksia.

Keniassa on voimassa kaksi Ison-Britannian siirtomaa-ajalta peräisin olevaa lakia, jotka kieltävät ”luonnon järjestyksen” vastaiset teot ja ”sopimattomat käytännöt miesten välillä”.

Pahimmillaan samaa sukupuolta olevien suhteesta voi saada 14 vuoden vankeustuomion. NGLHRC:n mukaan laki on perustuslain vastainen ja vei tapauksen korkeimpaan oikeuteen. Oikeus päätti kuitenkin pitkän jahkailun jälkeen toukokuussa pitää lain voimassa.  

Laki näyttää vihreää valoa syrjinnälle

Laki johtaa harvoin tuomioihin, sillä tuomio edellyttää vahvoja todisteita seksiaktista. Sen nojalla on kuitenkin viime vuosina tehty satoja pidätyksiä. Lisäksi se vaikuttaa asenneilmapiiriin näyttämällä epäsuorasti vihreää valoa hlbtiq-ihmisiin kohdistuvalle väkivallalle ja syrjinnälle.

”Samana iltana, kun oikeuden päätös tuli, hyökkäykset alkoivat lisääntyä. Vuokranantajat uhkailivat hlbt-ihmisiä häädöillä ja perheet asettivat läheisilleen uhkavaatimuksia, koska he olivat saaneet käsityksen, että hlbtiq-ihmisenä oleminen on Keniassa rikos”, Gateru kertoo.

Vuonna 2012 perustettu NGLHRC dokumentoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneita syrjintä- ja väkivaltatapauksia. Gateru kertoo, että syrjintää esiintyy esimerkiksi terveyspalveluissa. On tapauksia, joissa potilailta on kielletty seksuaaliterveyspalvelut ja sukupuolitautitestit ja heitä on pilkattu, jos he ovat tunnustaneet elävänsä samaa sukupuolta olevan kanssa.

Työnantajat antavat potkuja hlbti-ihmisille, jos kollegat ovat valittaneet, että tämä käyttäytyy väärällä tavalla tai ”näyttää homolta”.

Hlbtiq-ihmisiä kiristetään myös netin deittisovellusten avulla, heitä syrjitään perintö- ja huoltajuusasioissa ja poliisi ottaa heitä kiinni mielivaltaisesti ”juopottelun” tai ”maleksimisen” takia.

Gateru vierailee parhaillaan Suomessa Pride-viikoilla ja osallistuu lauantaina myös Helsingin kulkueeseen. Hänen järjestönsä saa tukea suomalaiselta Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiöltä. Myös suomalainen sateenkaarijärjestö Seta on kerännyt NGLHRC:lle varoja.

Oikeisto levittää propagandaa

Samaa sukupuolta olevien väliset suhteet on kriminalisoitu useimmissa Afrikan maissa. Poliitikot saattavat perustella kieltoja esimerkiksi uskonnolla ja homouden ”ei-afrikkalaisuudella”. Moni maa on viime vuosina kuitenkin höllännyt hlbti-vähemmistöihin kohdistuvaa lainsäädäntöään.

Esimerkiksi Angola ja Botswana ovat hiljattain luopuneet homoseksuaalisuuden kriminalisoivista laeista.

Gateru uskoo, että Keniassa oikeuden kielteisen päätöksen taustalla on politiikka. Maan presidentti Uhuru Kenyatta on vähätellyt syrjintää ja vahva oikeistosiipi levittää tietoa siitä, miten hlbti-ihmiset ovat sairaita, rikollisia, pedofiilejä ja ei-afrikkalaisia. Harva haluaa tukea epäsuosittua vähemmistöä.

”Olemme jättäneet oikeudelle paljon todisteita siitä, että laki aiheuttaa väkivaltaa, kuolemia ja mielenterveysongelmia. Oikeistosiipi kuitenkin levittää tietoa alueille, jonne meidän vaikuttamistoimintamme ei ulotu. Heidän propagandansa on hyvin strategista”, Gateru toteaa.

NGLHRC on tehnyt valituksen oikeuden päätöksestä.

Vaikka hlbtiq-ihmisten tilanne on vaikea, Gateru pitää myönteisenä sitä, että yhä useampi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluva on viime vuosina uskaltanut kertoa kokemuksistaan.

Hän uskoo, että näkyvyys on muuttanut myös asenteita.

”Aiemmin Keniassa väitettiin, ettei homoja edes olemassa. Sitten myönnettiin, että ehkä joitakin on, mutta se johtuu länsimaisesta vaikutuksesta tai jostain muusta. Nyt hlbtiq-ihmisten olemassaolosta ei enää riidellä, ja se on luonut mahdollisuuden faktapohjaiseen keskusteluun.”

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia