"Kehitysmaiden teollistuminen entistä vaikeampaa" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

"Kehitysmaiden teollistuminen entistä vaikeampaa"

Ilmastonmuutos, työttömyys ja globalisaatio vaikeuttavat teollistumisen toteuttamista merkittävästi, väitetään uudessa julkaisussa.

Kehitysmaiden on nykyolosuhteissa paljon vaikeampaa teollistua kuin esimerkiksi Aasian maiden 1960-luvulla, selviää YK:n teollisen kehityksen järjestö UNIDO:n toimittamasta teoksesta.

"Kehitysmaiden kohtaamat olosuhteet ovat nyt paljon monimutkaisempia ja hankalampia kuin aiemmin teollistuneilla mailla. Haasteet vaativat uudenlaista ajattelua niin tutkijoilta, politiikan tekijöiltä kuin kansalaisjärjestöiltä", kommentoi teoksen toimittamiseen osallistunut Ludovico Alcorta UNIDO:sta.

Alcortan mukaan teollistuminen on viimeisten vuosisatojen aikana muuttanut Euroopan ja Aasian yhteiskunnat kokonaan ja se tulee toimimaan edelleenkin päämoottorina kehitykselle.

Uudet haasteet, kuten ilmastonmuutos, työttömyys, tuotantoteknologian nopea kehitys sekä globalisaatiosta johtuva politiikan liikkuma-alan pienentyminen vaikeuttavat teollistumista kuitenkin merkittävästi.

YK:n teollisen kehityksen järjestö pyrkii edistämään kestävää teollistumista kehitysmaissa sekä nousevissa talouksissa. Päätavoitteita ovat köyhyyden vähentäminen, osallistava globalisaatio sekä ympäristön kannalta kestävä kehitys.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia