Kehitysmaat edelläkävijöiksi uusiutuvien energialähteiden käytössä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysmaat edelläkävijöiksi uusiutuvien energialähteiden käytössä

"Kehitysmaat voivat vielä välttää uusiutumattomien energialähteiden kuten öljyn ja hiilen laajan käytön ja siirtyä suoraan uusiutuviin energialähteisiin", uskoo Arjo Heinsola Jyväskylän yliopistosta. Maailman kaikesta energiankulutuksesta vain noin seitsemäsosa on tällä hetkellä peräisin uusiutuvista energialähteistä. Afrikassa osuus on kuitenkin noin puolet, ja Latinalaisessa Amerikassakin kolmannes.

"Kehitysmaat voivat vielä välttää uusiutumattomien energialähteiden kuten öljyn ja hiilen laajan käytön ja siirtyä suoraan uusiutuviin energialähteisiin. Uusiutuvien energianlähteiden leviämisen voisi ajatella alkavan näistä maista", sanoo Arjo Heinsola Jyväskylän yliopistosta.

Öljyn, hiilen ja ydinvoiman leviämistä kehitysmaihin on hillinnyt energian siirtoon tarvittavien verkostojen puute. Uusiutuvien energialähteiden kuten aurinkoenergian tai vesivoiman jakeluun voidaan isojen keskusyksiköiden ja laajojen verkostojen sijaan kehittää pieniä, kyläkohtaisia verkostoja.

"Polttopuiden käyttö voitaisiin kehitysmaissa korvata esimerkiksi vesi- tai aurinko- ja tuulienergialla, alueesta riippuen. Myös esimerkiksi yhden perheen biokaasulaitokset ovat Intiassa onnistunut keksintö. Niitä on siellä noin kaksi miljoonaa. Sellaisen perustaminen kuitenkin vaatii, että perheellä on kaksi tai kolme lehmää", Heinsola kertoo.

Tällä hetkellä noin 80 prosenttia vihreämmästä energiasta koko maailmassa on peräisin kiinteästä biomassasta ja puuhiilestä, joista jalostetaan polttoainetta ja jätettä. Seuraavaksi eniten käytetään vesivoimaa. Aurinko- ja tuulivoiman käyttö on vielä häviävän pientä.

Uusien energiamuotojen kehitys teollisuusmaiden tehtävä

Vuonna 2001 koko maailman energiankulutuksesta vain noin seitsemäsosa oli peräisin uusiutuvista energialähteistä. Afrikassa kulutetusta energiasta noin puolet on peräisin uusiutuvista energialähteistä, pääosin puun käytöstä. Latinalaisessa Amerikassa vastaava osuus on noin kolmannes. OECD-maissa uusiutuvien energialähteiden osuus on vain 5,7 prosenttia, vaikka teollisuusmaat kuluttavat 70 prosenttia maailman energiasta.

Jotta kehitysmaat pääsisivät kestävästi käyttämään uusiutuvia energialähteitä, teollisuusmaiden pitäisi paneutua niiden hyödyntämiseen tosissaan. Heinsolan mukaan teollisuusmailla on moraalinen velvollisuus kehittää uusia energiamuotoja yhdessä köyhimpien maiden kanssa.

"Uusiutuvia energialähteitä hyväksikäyttävät laitteet pitäisi suunnitella ja valmistaa suurimmaksi osaksi teollisuusmaissa, mutta kehitysmaiden ehdoilla. Laitteiden pitää olla tarpeeksi yksinkertaisia ja helposti huollettavia kehitysmaiden vaativien olosuhteiden vuoksi", Heinsola sanoo. Jos tähän nyt ryhdyttäisiin tosissaan, niin 20-30 vuoden päästä koko maailman energia voitaisiin tuottaa puhtaalla tavalla.

"Mitään fyysistä tai teknistä estettä tuottaa koko maailman energiantarve uusiutuvilla energialähteillä ei ole, jos sitä todella halutaan. Samalla pitäisi kuitenkin kehittää kestäviä tuotteita ja sellaisia laitteita, jotka vievät nykyistä vähemmän energiaa", Heinsola sanoo.

Saastuttavia energialähteitä suositaan

Käytetyin energianlähde maailmassa on yhä öljy. Tilannetta on vaikea muuttaa, koska fossiilisten energialähteiden ja ydinvoiman kehitystyö saa moninkertaisesti enemmän julkista tukea kuin uusiutuvien energialähteiden tutkimustoiminta. Suuret öljy- ja energiayhtiöt haluavat myös säilyttää monopoliasemansa, mikä onkin helppoa, kun nykyiset tekniset ja taloudelliset rakenteet ovat luotu keskitettyyn energiantuotantoon.

"Uusiutuvien energiamuotojen kehittelyssä itsekkyys ja voiton tavoittelu eivät saisi olla ne ensisijaiset kriteerit. Vaikuttaa siltä, että ilmastokokouksista huolimatta tarpeeksi moni ihminen ei ole oivaltanut fossiili- ja atomienergian suoraa yhteyttä ympäristöongelmiin", Heinsola sanoo.

Heinsola työskentelee uusiutuvan energian koulutus- ja tutkimusohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Hän oli alustamassa Dodo ry:n järjestämää keskustelua kehitysmaista ja energiakysymyksistä 28.10. Helsingissä. Keskustelusarja ilmasto- ja energiakysymyksistä jatkuu 9.12. saakka.


Lisätietoja:
www.dodo.org/uutiset/energiaa.html

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia