Kauppakeskus sensuroi kriittisen taideteoksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kauppakeskus sensuroi kriittisen taideteoksen

Yritysten epäeettisyyttä kritisoiva maalaus oli Tampereen Tullintorille liikaa.

Tampereella sijainnut kauppakeskus Tullintori teki mahdollisesti historiaa viime viikolla sensuroidessaan taideteoksen, joka kritisoi kauppakeskuksessa toimivia liikkeitä epäeettisyydestä.

"Käsittääkseni Suomessa ei ole taideteoksia tuhottu sisällöllisistä syistä sitten sisällissodan, mikäli teokset vain ovat olleet lainmukaisia", toteaa Valistuneen kuluttajan synninpäästö -nimisen teoksen maalannut kuvataiteilija Teemu Takatalo Voiman verkkolehden Fifin haastattelussa.

Kauppakeskus oli tilannut tamperelaiselta kulttuuritalo Hirvitalolta taidenäyttelyn kulttuuritapahtumaansa varten.

Takalon kaksimetrinen teos kritisoi yhdeksää kauppakeskuksessa toimivaa yritystä: Tullintorin omistavaa monikansallista Cityconia, Seppälää, Tunnelin Kenkää, Eurokangasta, The Earth Collectionia, Vapaa Valintaa, K-Marketia, Tullintorin Apteekkia ja markkinoinninedistämisyritys Vera Viaa.

Teoksessa kritisoidaan yritysten ympäristö- ja yhteiskuntavastuuohjelmien epäkohtia. Esimerkiksi Vapaa Valinnan emokonserni Tokmanni myy laittomasti sademetsistä kaadetuista puista tehtyjä tuotteita, K-marketin omistava Kesko puolestaan rakentaa lisäydinvoimaa Suomeen.

Yrittäjien huomattua seinälle maalatun teoksen se päätettiin poistaa maalaamalla valkoista päälle.

Yritys ei maksa haukuista

Takatalon mielestä taideteoksen tuhoaminen on huolestuttavaa.

"Jos yritykset ja markkinat alkavat rahoittaa taidetta, alkavatko ne myös päättää sen sisällöstä? Tällainen kehityssuunta ei ole kovin toivottava", hän toteaa.

Myös kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN on ilmoittanut olevansa pahoillaan päätöksestä.

"Taiteenvapaus on perustuslain turvaama ihmisoikeus. Olisi ollut hienoa jos kauppakeskus olisi rohjennut sitä vaalia", PEN muistuttaa.

Fifin haastattelema Tullintorin kauppakeskuspäällikkö Mari Laaksonen ei kiistä teoksen kritiikkiä. Hänen mukaansa konteksti on kuitenkin väärä, sillä yritykset eivät halua maksaa siitä, että niitä kritisoidaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia