Katoamiset jatkuvat Meksikossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Katoamiset jatkuvat Meksikossa

Nyt katoaa erityisesti ihmisoikeuspuolustajia ja aktivisteja.

(IPS) -- 26. syyskuuta tuli vuosi siitä, kun 43 opiskelijaa katosi Igualassa Meksikon Guerreron osavaltiossa. Tapaus on yhä selvittämättä, mutta katoamiset jatkuvat.

Ayotzinapan opettajaseminaarin 43 oppilasta olivat matkalla mielenosoitukseen, kun he joutuivat Igualan paikallispoliisin hyökkäyksen kohteeksi. Yleisamerikkalaisen ihmisoikeuskomission tutkimusten mukaan operaatioon osallistuivat myös sotilaspoliisi ja liittovaltion poliisi. Toiminta hajautui ainakin yhdeksään eri paikkaan.

Paikallispoliisi teloitti viisi siviiliä, joukossa kaksi opiskelijaa. Kolmas opiskelija kidutettiin hengiltä, ja hänen ruumiinsa löytyi läheisen kaatopaikan vierestä.

Kaikki 43 Ayotzinapan opiskelijaa kuljetettiin muualle. Vain yhden palanut ruumis on löydetty muovipussiin pakattuna. Parhaillaan tutkitaan mahdollista toista ruumislöytöä, mutta muiden opiskelijoiden kohtalosta ei ole tietoa.

Tapaus paljasti kytköksiä paikallisten poliittisten johtajien ja järjestäytyneen rikollisuuden välillä.

Hallitus mainostaa

Noin 30 000 meksikolaista on kadonnut sen jälkeen, kun silloinen presidentti Felipe Calderón kiristi huumeiden vastaista taistelua 2007. Joulukuussa 2012 presidentiksi tullut Enrique Peña Nieto jatkoi samalla linjalla mutta pyrkii kiinnittämään huomion muualle näyttävillä mediakampanjoilla.

Rummutuksen keskiössä ovat olleet perustuslain uudistukset, jotka mahdollistivat energia- ja telealan avaamisen yksityisille sijoittajille. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Peña Nieton hallitus käytti pelkästään ensimmäisenä vuotenaan noin 450 miljoonaa euroa mainoskampanjoihin.

Katoamiset ovat samaan aikaan jatkuneet. El Universal -lehden mukaan viranomaisten tietoon tuli vuonna 2014 yli 5 000 uutta tapausta.

Väkivalta rehottaa lounaisessa Guerrerossa, joka on Meksikon köyhin osavaltio. Myös pohjoisen Nuevo Leónissa yhdeltä maatilalta on vuodesta 2011 lähtien löydetty 31 000 luunkappaletta. Niiden avulla on tunnistettu 31 kadonnutta henkilöä.

Kontrolli kovenee

"Tilanne on sikäli muuttunut, että nyt katoaa ihmisoikeuspuolustajia ja aktivisteja", sanoo tapauksia tutkivan Cerezo-komitean perustaja Héctor Cerezo. Hän kirjasi Calderónin valtakaudella 55 ihmisoikeuspuolustajan katoamisen, mutta Peña Nieton aikana jo 81. Asialla ovat olleet viranomaiset.

"Luvut voivat näyttää pieniltä kadonneiden kokonaismääriin verrattuna, mutta ilmiö kertoo valtion kontrollin kovenemisesta", Cerezo sanoo. Järjestö kirjasi 860 aktivisteihin kohdistunutta ihmisoikeusloukkausta kesäkuusta 2014 toukokuuhun 2015. Mielivaltaisten pidätysten määrä lähes tuplaantui aiemmasta.

Cerezon mukaan Ayotzinapan joukkokatoaminen liittyy kontrollin kiristymiseen.

"Pelkkä huumesota ei selitä tapahtuman raakuutta ja aggressiivisuutta tai sitä, että hallitus on valmis ottamaan näin suuren poliittisen riskin. Tarkoituksena on antaa opetus ihmisoikeus- ja sosiaalisille liikkeille", Cerezo pohtii.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia