Kasvihuonekaasut ilmakehässä lisääntyvät yhä nopeammin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kasvihuonekaasut ilmakehässä lisääntyvät yhä nopeammin

YK:n mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvoi vuosien 2011 ja 2012 välillä nopeammin kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ihmisten tuottamien kasvihuonekaasujen määrä on kasvanut entistä nopeammin uusiin ennätyslukemiin, käy ilmi YK:n meterologisen järjestön WMO:n raportista. Järjestön mukaan hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvoi vuosien 2011 ja 2012 välillä nopeammin kuin keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyneet päästöt muodostavat valtaosan ilmastoa lämmittävän vaikutuksen kasvamisesta kolmanneksella vuosina 1990 - 2012, WMO sanoo.

Järjestön mukaan viimeisen noin 250 vuoden aikana ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrä on kasvanut 41 prosentilla, metaanin 160 prosentilla ja ilokaasun 25 prosentilla.

WMO:n mukaan havainnot osoittavat jälleen kerran ihmisen tuottamien kaasujen vaikutuksen ilmastonmuutokselle. Järjestö myös huomauttaa, että muutokset ilmakehässä ovat vain osa suurempaa kokonaisuutta, sillä vain noin puolet ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä jää ilmakehään loppujen sitoutuessa biosfääriin ja meriin.

Aika käymässä vähiin ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa

Varsovan ilmastokokouksen kynnyksellä lukuisat kansalaisjärjestöt ovat varoittaneet, että aika on käymässä vähiin kansainvälisesti asetetun kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi, jolleivät hallitukset ryhdy viipyilemättä maailmanlaajuisiin toimenpiteisiin. YK:n ympäristöohjelma UNEP toteaa omassa raportissaan, että jos päästörajoituksia ei tiukenneta nyt, niin ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu vaikeutuu huomattavasti vuoden 2020 jälkeen.

Järjestöjen huolta vahvistaa konsulttiyritys PwC:n hiljan julkaisema arvio, jonka mukaan nykyisellä kehityksellä kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi asetettu hiilibudjetti tälle vuosisadalle tullaan nykyisellä kehityksellä käyttämään jo vuoteen 2034 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia