Karja turvaan keinosaarille tulvien aikaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Karja turvaan keinosaarille tulvien aikaan

Boliviassa rakennetaan keinosaaria, joilla turvataan karjan hyvinvointi tulvakausina.

Vuodenvaihteen tulvakausi on ollut pysyvä painajainen pienille karjatiloille syrjäisillä Benin alangoilla Boliviassa. Kiihtyvä ilmastonmuutos vain pahentaa tilannetta.

Seudun suurtilalliset pystyvät pelastamaan monituhatpäiset karjansa korkeammille paikoille, mutta pääosin movima-intiaaneihin kuuluvat pientuottajat ovat olleet tulvien armoilla. Vesi kohoaa nopeasti metrin korkeudelle.

Moviman maidontuottajien yhdistys on alkanut rakentaa eläinten turvaksi keinosaaria YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön FAOn tuella. Yhdistykseen kuuluu 36 perhettä, joilla on yhteensä noin 1 200 nautaa.

Benin laajoille tasangoille kootaan kolmen metrin korkuisia kukkuloita, joille varastoidaan rehua. Kun sadekausi alkaa joulukuussa, Andeilta valuvat tulvavedet muuttavat kumpareet saariksi.

Kumpareita talkootyöllä

Santa Ana del Yacuma sijaitsee 900 kilometriä koilliseen Bolivian pääkaupungista La Pazista. Yacuman pientiloista yli puolet on nyt mukana FAOn tulvasuojeluhankkeessa.

Hanke alkoi lähes 30 vuotta seutua pahimmin koetelleen tulvan jälkeen. Vuonna 1982 vesi nousi neljä metriä ja kaupungin keskusta muistutti Nooan arkkia sinne pakkautuneiden ihmisten ja eläinten vuoksi, maidontuottajien puheenjohtaja Dora Domínguez muistelee.

"Tulvavesi yllätti yöllä ja ihmiset pakenivat kanooteilla tiloiltaan", hän jatkaa.

Muistikuva on yhä niin vahva, että Domínguez lähti innolla mukaan FAOn hankkeeseen. "Kannoin maata hartioillani keinokukkuloille", nainen sanoo ja ihastelee jo kasvuun lähtenyttä ruohoa.

Kumpareet pystytettiin vapaaehtoisvoimin kaupungin luovuttamalle maalle FAOn tarjoaman rahoituksen ja teknisen tuen avulla.

Muutoksiin varaudutaan

Hankkeeseen kuuluu myös varoitusjärjestelmä, joka seuraa veden korkeutta ja ilmoittaa radion välityksellä hälyttävistä tilanteista, FAO:n edustajana Boliviassa toimiva Óscar Mendoza kertoo.

Hän muistuttaa, että sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon vaatii ottamaan huomion myös kuivuuden, joka seuraa tulvien jälkeen.

Syrjäinen sijainti vaikeuttaa elämää Santa Ana del Yacumassa, josta ei ole ympärivuotista tieyhteyttä edes 290 kilometrin päässä sijaitsevaan Benin alueen pääkaupunkiin Trinidadiin. Seudulla mutkittelevat joet Yacuma, Mamoré ja Rapulo ovat kaikki herkkiä tulvimaan.

Sadekaudella Yacumaan pääsee vain pienlentokoneella.

Domínguezin mukaan yhdistyksen jäsenten tilat tuottavat 50-60 litraa maitoa päivässä. Maidosta maksetaan kaupungin torilla noin 40 eurosenttiä litralta.

BOLIVIAN FAKTAT

- Sisämaavaltio Etelä-Amerikassa - Asukkaita 10,1 miljoonaa - Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 14 % - Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 90,7 % - Hiilidioksidipäästöt (tonnia/asukas) 1,3 - Vrt. hiilidioksidipäästöt Suomi: 10,7 USA: 17,3 - Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 108/187 (Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia