Kambodžan hallitus hyväksyi kiistellyn järjestölain | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kambodžan hallitus hyväksyi kiistellyn järjestölain

Kaikkien järjestöjen on tehtävä selkoa toimistaan hallitukselle sakkojen ja sulkemisen uhalla.

Kambodžan parlamentti hyväksyi maanantaina kansainvälisesti kritisoidun lain, joka antaa maan viranomaisille vallan jopa sulkea kansalaisjärjestöjä.

Uuden lain mukaan maan kaikkien noin 5 000 kansainvälisen ja kotimaisen järjestön on rekisteröidyttävä ja kerrottava vuosittain toimistaan ja rahoituksestaan hallitukselle. Järjestöjä voidaan lakkauttaa, jos niiden toimet vaarantavat rauhan, vakauden ja yleisen järjestyksen tai vahingoittavat kansallista turvallisuutta, yhtenäisyyttä, kulttuuria ja perinteitä, kertoo Bankok Post -lehti.

Kieltäytyminen voi johtaa sakkoihin, syytteeseen tai jopa järjestön sulkemiseen.

Lakia on kritisoitu laajasti niin Kambodžassa kuin ulkomaillakin. Järjestöjen mukaan laki antaa hallitukselle mahdollisuuden tukahduttaa sitä kritisoivat äänet ja opposition. Laki myös valmisteltiin osin salassa.

"Laki on lopullisesti antanut [pääministeri] Hun Senin hallitukselle laillisen välineen, jota se tarvitsee kontrolloidakseen kansalaisyhteiskuntaa, ruohonjuuritason ryhmiä ja riippumattomia ihmisoikeusjärjestöjä. Se on airut muille ankarille laille, joita valtapuolue voi yksimielisesti ottaa käyttöön lähitulevaisuudessa", sanoo kansainvälisen ihmisoikeusliiton FIDHin johtaja Karim Lahidji järjestön tiedotteessa.

Kansainvälisellä tasolla lakia ovat kritisoineet muun muassa Yhdysvallat ja YK-elimet. Viime viikolla myös europarlamentti vaati lakiesityksestä luopumista.

Seuraavaksi Kambodžan senaatin ja lopulta kuninkaan on määrä hyväksyä laki.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia