Kaakkois-Aasian maat etsivät ratkaisuja Intian valtameren pakolaisongelmaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaakkois-Aasian maat etsivät ratkaisuja Intian valtameren pakolaisongelmaan

Rohingavähemmistöään vainoava Myanmar on kieltäytynyt jo etukäteen mahdollisista sopimuksista kokouksessa.

Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN etsii tänään ratkaisuja Intian valtameren pakolaiskriisiin Bangkokissa järjestettävässä kokouksessa. Jo etukäteen kokouksen tuloksia on ennustettu laihoiksi.

Kokouksen taustalla on alueen pakolaisongelman kärjistyminen. Thaimaa aloitti toukokuun alussa ratsiat alueen siirtolaisia salakuljettavia tahoja vastaan, mikä sai salakuljettajat hylkäämään siirtolaiset merelle. Seurauksena tuhansia Myanmarista ja Bangladeshista tulleita pakolaisia ja siirtolaisia jäi kellumaan merelle Malesian ja Indonesian edustalle.

Kansainvälinen kritiikki sai Malesian ja Indonesian lopulta ottamaan osan heistä vastaan ja lupaamaan näille vuodeksi turvaa. Ainakin 2 600 siirtolaisen on kuitenkin arvioitu yhä kelluvan merellä.

Kokouksessa on määrä käsitellä humanitaarista apua, ihmissalakuljetuksen vastaista taistelua sekä ongelman juurisyitä. Mukana on 17 ASEAN-maata sekä kansainvälisiä järjestöjä, Yhdysvallat ja Sveitsi. Muun muassa Yhdysvallat ja eri kansalaisjärjestöt ovat vedonneet tilanteen ratkaisemiseksi.

Thaimaan ulkoministeriön mukaan Myanmar, Indonesia ja Malesia eivät lähetä paikalle kuitenkaan lainkaan ministeritason edustajia. Myanmar on myös ilmoittanut, ettei se keskustelee kokouksessa alueellisesta kriisistä ja ettei sillä ole aikomusta saada aikaan sopimusta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Myanmar on pakolaisasiassa avainasemassa, sillä monet pakenevista kuuluvat maan vainottuun rohingavähemmistöön, jolta on kielletty kansalaisuus ja samalla monet perusoikeudet. Myanmarin hallinto kutsuu  heitä laittomiksi bengaleiksi. Heitä on myös karkotettu Bangladeshiin. Viime vuosina väkivaltaiset yhteenotot ääribuddhalaisten ja islaminuskoisten rohingojen välillä ovat kasvaneet.

Monet pakolaiset joutuvat ihmissalakuljettajien käsiin. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi tällä viikolla haastatelleensa kuukausia merellä seilanneita rohingoja. Salakuljettajat ovat järjestön mukaan myyneet pakolaisia ihmiskauppiaille, jotka ovat pitäneet pakolaisia ahtaissa oloissa ilman riittävää ruokaa, vettä ja sanitaatiota.

Pakolaisten kohtalo on karu myös maalla: Malesian salakuljetusleireiltä läheltä Thaimaan rajaa on tällä viikolla löytynyt useita siirtolaisten hautoja. Thaimaasta hautoja löytyi jo aiemmin tässä kuussa.

"Burman [Myanmar] ja Bangladeshin on lopetettava rohingojen vaino ja Thaimaan ja Malesian on suljettava leirit, joilla venesiirtolaisia pidetään, jotta hyväksikäyttö loppuisi ja joukkohautoja ei enää luotaisi niiden maaperälle", sanoo HRW:n Aasian johtaja Brad Adams.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia