Järjestöt pelkäävät kuntien nihkeyttä syyrialaisten vastaanotossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt pelkäävät kuntien nihkeyttä syyrialaisten vastaanotossa

SPR ja Pakolaisapu ovat tyytyväisiä Suomen päätökseen lisätä pakolaiskiintiötä syyrialaisia varten, mutta ne muistuttavat, että kuntien on myös otettava pakolaiset vastaan.

Myös kuntien on otettava vastuu ensi vuonna Suomeen saapuvista syyrialaispakolaisista, muistuttavat suomalaiset pakolaisia tukevat kansalaisjärjestöt Suomen Punainen Risti ja Suomen Pakolaisapu.

"Nykyinenkään pakolaiskiintiö ei ole viime vuosina täyttynyt, koska kuntapaikkoja ei ole ollut riittävästi. Se on haaste", muistuttaa Suomen Pakolaisavun tiedotuspäällikkö Kaisa Väkiparta.

Myös Suomen Punaisen Ristin (SPR) pääsihteerin avustaja Leena-Kaisa Åberg sanoo järjestön vetoavan vahvasti kuntiin, jotta syyrialaispakolaiset saataisiin sijoitettua.

Sisäministeriö ilmoitti viime viikolla, että Suomen nykyistä 750 henkilön vuotuista pakolaiskiintiötä muutetaan niin, että ensi vuonna kiintiöstä kohdennetaan 200 paikkaa Syyrian pakolaiskriisin uhreille. Lisäksi kiintiön ulkopuolelta otetaan vastaan 300 ihmistä. Kiintiöpakolaiset on perinteisesti sijoitettu kuntiin, jotka ovat kuitenkin olleet nihkeitä vastaanottamaan pakolaisia viime vuosina.

Järjestöt ovat periaatteessa tyytyväisiä lisäyspäätökseen, vaikka niiden mukaan enemmänkin olisi voitu tehdä.

"Pakolaisapu olisi toivonut, että kaikki paikat olisivat tulleet kiintiön ulkopuolelta, koska se on pois muilta pakolaisilta. Nyt joku muu, joka on saattanut asua kymmeniä vuosia leirillä, ei välttämättä saa paikkaa kiintiöön", Väkiparta toteaa.

Hänen mukaansa Suomi voisi myös esimerkiksi helpottaa syyrialaisten viisumien saantia, jotta näiden olisi helppo tulla hakemaan turvapaikkaa. Tällä hetkellä viisumia ei myönnetä, jos hakijan epäillään tavoittelevan turvapaikkaa.

Tänä vuonna Suomi on myöntänyt turvapaikan 112 syyrialaiselle Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan.

"Vastakkainasettelu turhaa"

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho ja Vesa-Matti Saarakkala ovat jättäneet kumpikin kirjallisen kysymyksen pakolaiskiintiön lisäyksestä. Ylen haastatteleman Halla-ahon mukaan velkarahalla elätettävien pakolaisten kustannukset lankeavat suomalaislapsille.

"Vastakkainasettelu on turhaa. Syyrialaispakolaisten tulo ei ole suomalaislapsilta pois. Monista pakolaisista sitä paitsi tulee pian veronmaksajia, joten kulut ovat loppujen lopuksi pienemmät", Väkiparta toteaa.

Myös Åberg muistuttaa, että kansainvälisten sopimusten mukaan Suomella on velvollisuus olla suojelemassa pakolaisia.

Syyrian sisällissotaa on paennut yhteensä yli kaksi miljoonaa ihmistä ulkomaille, pääosin naapurimaihin. Maan sisällä arvioidaan olevan yli neljä miljoonaa pakolaista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia