Järjestöt paheksuvat EU:n Libya-suunnitelmia – "harhaista" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt paheksuvat EU:n Libya-suunnitelmia – "harhaista"

EU tukee Libyaa siirtolaisten tulon hillitsemiseksi. Ihmishenkien pelastamisesta suunnitelmassa ei ole kyse, sanoo Lääkärit ilman rajoja.

Kansalaisjärjestöt kritisoivat EU:n viime viikolla hyväksymää Maltan julistusta, jonka tarkoituksena on hillitä EU:sta Libyaan tulevien siirtolaisten määrää. Keskisen Välimeren reitti Libyasta Eurooppaan on tällä hetkellä yleisin siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttämä reitti.

Maltassa perjantaina pidetyssä epävirallisessa kokouksessa sovittiin, että Libyalle tarjotaan 200:aa miljoonaa euroa, jos se suostuu valvomaan paremmin rajojaan. Tarkoituksena on muun muassa kouluttaa ja tukea Libyan rannikkovartiostoa, jotta voitaisiin estää ihmissalakuljettajien toiminta, sekä parantaa rannikon siirtolaisyhteisöjen taloudellista asemaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International muistuttaa, että käytännössä Maltan julistuksen seuraus on, että EU jakaa tietoa siirtolaisten veneistä Libyan rannikkovartiostolle, mikä mahdollistaa näiden palauttamisen Libyaan. Näin heillä ei myöskään olisi mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.

"Se jättää ansaan kymmenet tuhannet ihmiset konfliktialueilla ja altistaa heidät kidutukselle ja riistolle. Tämä suunnitelma on vain viimeisin mutta luultavasti tunteettomin osoitus Euroopan johtajien selän kääntämisestä pakolaisille", sanoi Iverna McGowan, Amnestyn Euroopan-toimiston johtaja torstaina kokouksen alla.

Libyan tilanne on epävakaa kaoottinen, sillä diktaattori Muammar Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen maassa on ollut käytännössä kaksi kilpailevaa hallitusta. Maan oikeusjärjestelmä ei toimi ja etenkin siirtolaisia kohdellaan kaltoin.

Amnestyn mukaan suunnitelmassa ei ole mitään toimia sen varmistamiseksi, ettei EU ruokkisi toiminnallaan maan ihmisoikeusloukkauksia.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön johtajan Arjan Hehenkampin mukaan EU osoittaa Maltan julistuksella olevansa "harhainen" sen suhteen, miten vaarallinen Libyan tilanne on. Maassa pidetään ihmisiä pidätyskeskuksissa ja heitä häiritään ja pahoinpidellään, hän muistuttaa.

"Viimeinen asia, jonka nämä ihmiset tarvitsevat, on, että EU ja Italia liittyvät riistäjien listaan. Tämä julistus todistaa yhä selvemmin, että EU:n johtajien ainoa tavoite on 'tyrehdyttää virta'. Tässä päivässä ei ollut kyse ihmishenkien pelastamisesta", hän totesi perjantaina.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia