Järjestöt: Maailmanpankki heikentää ihmisoikeus- ja ympäristökriteereitään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: Maailmanpankki heikentää ihmisoikeus- ja ympäristökriteereitään

Alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen jäisi uusissa ohjeissa hallitusten itsensä päätettäväksi.

Maailmanpankki on heikentämässä ympäristön ja alkuperäiskansojen suojelua projekteissaan, sanovat kansainväliset järjestöt. Tuloksena voi olla ympäristöongelmia ja oikeuksien loukkauksia, ne pelkäävät.

Maailmanpankin johtokunnan on määrä käsitellä keskiviikkona luonnosta, jossa ehdotetaan päivityksiä pankin suojakeinoihin. Suojakeinot asettavat pankin rahoittamille projekteille ehtoja esimerkiksi ympäristön ja sosiaalisen kriteerien noudattamisessa. Ne luotiin 1980- ja 1990-luvulla ympäristöongelmiin ja ihmisoikeusloukkauksiin johtaneiden hankkeiden jälkeen.

Luonnos päivitetyistä suojakeinoista vuosi julkisuuteen jo etukäteen. Kansainvälisten järjestöjen mukaan luonnos pitäisi palauttaa takaisin käsittelyyn, sillä suojakeinoja on heikennetty, toisin kuin pankin pääjohtaja Jim Yong Kim on luvannut.

Esimerkiksi vaatimus projektien ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutuksien arvioinnista on poistettu, kritisoi Bank Information Centre. Alkuperäiskansojen kohdalla maat taas saisivat itse päättää olla toteuttamatta alkuperäiskansojen suojelutoimenpiteitä.

"Maailmanpankki näyttää olevan siirtymässä järjestelmään, jossa yhteisöillä ei ole selvää suojelua ja vähän mahdollisuuksia etsiä apua, jos niiden oikeuksia rikotaan", toteaa Gretchen Gordon, järjestöjen yhteenliittymän Bank for Human Rightsin koordinaattori.

Dokumentissa on järjestöjen mukaan myös hyviä muotoiluja, jotka liittyvät esimerkiksi syrjinnän kieltoon, mutta samaan aikaan luonnos jättää ulkopuolelle rotuun, väriin, kieleen ja mielipiteeseen perustuvan syrjinnän.

Maailmanpankki ei ole suoraan kommentoinut kritiikkiä. Guardian-lehden haastatteleman Maailmanpankin edustajan mukaan pankin tarkoituksena on edelleen köyhyyden poistaminen ja vaurauden lisääminen kestävällä tavalla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia