Järjestöt: EU:n biopolttoaine-ehdotus jää puolitiehen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: EU:n biopolttoaine-ehdotus jää puolitiehen

Täysi farssi, sanoo Maan ystävät.

Kansalaisjärjestöt ovat näreissään EU:n uudesta biopolttoaine-ehdotuksesta, joka lupaa rajoittaa ruokakasvien käyttöä biopolttoaineiden valmistuksessa mutta ei huomioi biopolttoaineiden välillisiä päästöjä.

"Osa ruokakasveihin pohjautuvista biopolttoaineista Euroopassa aiheuttaa enemmän päästöjä kuin bensa ja diesel, jotka niiden oli tarkoitus korvata. Miksi komissio ole puuttunut tähän?" kysytään Maan ystävien tiedotteessa.

Euroopan komissio ehdotti viime viikolla, että ruokakasveista valmistettavien biopolttoaineiden käyttö jäädytettäisiin nykytasolle eli noin viiteen prosenttiin liikenteen energiankulutuksesta. Tavoitteena on, että biopolttoaineita valmistettaisiin enemmän esimerkiksi jätteistä.

Alkuperäisen uusiutuvan energian direktiivin mukaan vuoteen 2020 mennessä 10 prosenttia EU:n liikenteen polttoaineesta tulee uusiutuvasta energiasta.

Esityksen tarkoituksena oli alun perin huomioida myös biopolttoaineiden välilliset päästöt, joita syntyy esimerkiksi silloin, kun metsiä raivataan biopolttoainekasvien viljelysmaaksi. Siitä kuitenkin luovuttiin.

Järjestöjä päätös hiertää. Vaikka ne pitävät suuntaa oikeana, monen mielestä se ei riitä, sillä biopolttoaineet paitsi tuottavat päästöjä, myös heikentävät ruokaturvaa.

Greenpeacen mukaan biopolttoaineongelman ratkaisu jää puolitiehen.

"EU on vuosia kannustanut käyttämään biopolttoaineita, joiden päästöt ovat itse asiassa pahemmat kuin fossiilisen öljyn. Vaikka komission viesti on selvä – jatkossa kannustetaan jätepohjaisia biopolttoaineita – on epäselvää, kuinka tehokkaita nämä kannustimet voivat olla, kun kestämättömiä, halpoja viljelykasvibiopolttoaineita voidaan edelleen silti käyttää", kritisoi järjestön metsäkampanjavastaava Sini Harkki.

Brittiläinen avustusjärjestö Oxfam sanoo, että ruokaan perustuvista biopolttoaineista pitäisi päästä nopeasti eroon. Järjestön selvityksen mukaan vuonna 2008 EU:n biopolttoaineiden tuotantoon käytetyllä maa-alalla olisi voitu ruokkia 127 miljoonaa ihmistä vuoden ajan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia