Järjestöiltä kovaa kritiikkiä hallituksen turvapaikkapoliittiselle ohjelmalle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöiltä kovaa kritiikkiä hallituksen turvapaikkapoliittiselle ohjelmalle

Tiistaina julkistettu ohjelma koettelee kansainvälisen oikeuden rajoja ja on sitä paitsi toteuttamiskelvoton, sanoo Amnesty.

Suomen Pakolaisapu sekä ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoivat hallituksen tiistaina julkistamaa uutta turvapaikkapoliittista ohjelmaa.

Amnestyn mukaan ohjelman sisältämät esitykset koettelevat vakavasti kansainvälisen oikeuden rajoja ja Suomen perustuslakia, ja lisäksi siinä esitetään asioita, jotka ovat epäkäytännöllisiä ja todennäköisesti mahdottomia toteuttaa.

"Tehdyt esitykset eivät ratkaise turvapaikanhakijoiden tilannetta vaan luovat uusia ongelmia. Ohjelmassa väitetään, että hallituksen tavoitteena on tehokas kotouttaminen. Samalla kuitenkin esitetään toimenpiteitä, jotka vaikeuttavat ja estävät kotouttamista. Myös turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa heikennetään entisestään", Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen sanoo järjestön tiedotteessa.

Hallituksen tiistaina julkistaman turvapaikkapoliittisen ohjelman mukaan lyhyellä aikavälillä Suomen tarkoituksena on "katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahamme".

Tarkoituksena on muun muassa kiristää perheenyhdistämisen ehtoja sekä tehdä oleskeluluvista jatkossa määräaikaisia. Kielteisen turvapaikkapäätöksen hallinto-oikeudelta saaneet poistettaisiin maasta, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Valitusaikoja aiotaan lyhentää. Kuten Irakin ja Somalian kohdalla, myös Afganistanin turvallisuustilanne arvioidaan uudelleen. Yhteensä ohjelmassa on 80 toimenpidettä.

"Tavoite sanotaan hyvin selvästi ääneen: kansainvälistä suojelua Suomesta hakevien määrää halutaan rajoittaa. Hätiköinnin sijaan tämän tason linjauksia tulisi tehdä kansainvälisten sopimusten pohjalta. Päätösten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen", Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo.

Järjestöt kritisoivat myös perheenyhdistämisten ehtojen kiristämistä. Edellistenkään kiristysten vaikutuksia ei ole vielä selvitetty, Pakolaisapu muistuttaa. Amnestyn mukaan perheestä erossa oleminen estää myös kotoutumista, samoin oleskeluluvan määräaikaistaminen.

Ehdotuksen mukaan oleskeluluvan perusteita saatettaisiin tarkastella jopa kaksi kertaa vuodessa.

"Turvapaikan saaneen ihmisen on voitava luottaa siihen, että hän voi jäädä turvaan Suomeen ja rakentaa täällä elämäänsä. Määräaikaisen oleskeluluvan myötä vainoa pakenevan ihmisen epävarmuus jatkuisi myös Suomessa. Lisäksi tämä tulee teettämään ylimääräistä työtä ja byrokratiaa viranomaisille", Mehtonen huomauttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia