Islamismi juurtuu Keniaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Islamismi juurtuu Keniaan

Vaikutteet tulevat ulkomailta, mutta kasvupohjana ovat vanhat kaunat ja nuorisotyöttömyys.

(IPS) -- Kenian itäosassa kasvanut Ali Hassan Gitonga, 33, on Nairobin Westgaten kauppakeskuksen terrorihyökkäyksen vuoksi pidätettyjen joukossa. Hän kääntyi muslimiksi ja lähti vuonna 2011 islamistisen al-Shabaabin koulutusleirille Somaliaan.

Samana vuonna Kenia lähetti 4 000 miehen joukot Somaliaan häätämään islamistisissejä maan eteläosista.

Siitä lähtien al-Shabaab on tehnyt Keniassa useita kostoiskuja, joiden uhreiksi on joutunut paljon siviilejä.

Kenian sisäisen turvallisuuden ministeriö arvioi, että islamilaisen radikalismin vetovoima kasvaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa erityisesti 15–34-vuotiaiden parissa. Ilmiö näkyy Kenian ohella Somaliassa, Eritreassa ja Tansaniassa.

Luvataan töitä ja tukea

"Monet köyhien perheiden nuoret ovat matkustaneet Somaliaan al-Shabaabin koulutukseen. Heille luvataan tuottoisia töitä ulkomailla ja taloudellista tukea perheelle", ihmisoikeusjuristi Abdi Muhamud Kenian Rannikkomaakunnasta kertoo.

International Crisis Group arvioi, että al-Shabaab on vuodesta 2009 rakentanut Keniaan Salafi Jihadi -järjestöön nojaavan merkittävän salaisen tukiverkoston. Radikalismin laajuudesta ei ole selvää käsitystä.

Muhamud muistuttaa, että Rannikkomaakunnassa toimiva Mombasan tasavaltalaisneuvosto haluaa irrottaa alueen Keniasta ja kehuu 1,5 miljoonalla kannattajalla. Liike perustettiin jo 1999, mutta se eli hiljaiseloa, kunnes aktivoitui uudelleen 2008.

"Samoihin aikoihin al-Shabaabin vaikutus alkoi kasvaa merkittävästi. Asiat liittyvät toisiinsa", Muhamud sanoo.

Hänen mukaansa Pohjois-Kenian ja rannikon muslimit ovat olleet islamistien ensimmäisiä värväyskohteita, koska he ovat kokeneet jääneensä maan keskusjohdon syrjimiksi.

Lännen vihollisia

Kenia on vuodesta 2001 osallistunut aktiivisesti länsimaiden terroristijahtiin, mikä on altistanut sen lännen vihollisten hyökkäyksille, Muhamud muistuttaa.

Itä-Afrikan demokratiasäätiön johtaja Cyprian Nyamwamu vahvistaa, että tilanteeseen vaikuttavat niin globaali talous kuin Kenian strateginen sijaintikin. "Ääriliikkeet tulevat Kenian ulkopuolelta", hän sanoo muistuttaen, että näin näyttää olleen myös Westgaten iskussa.

Muhamudin mukaan kotimaisen radikalismin leviämisen vähättely kuitenkin pahentaa ongelmaa.

"Mutta toisaalta Somalia ja Afrikan sarvi ovat lähellä Lähi-itää. Länsimaiden tulisi auttaa ratkomaan Lähi-idän ongelmat, koska ne läikkyvät levottoman Somalian kautta Afrikkaan."

Nuoret vailla työtä

Lähes 43 miljoonan asukkaan Keniassa työmarkkinoille vyöryy joka vuosi puoli miljoonaa nuorta. Työikäisistä vähintään 70 prosenttia on 18–34-vuotiaita ja heistä on 65 prosenttia vailla työtä.

Tilastojen mukaan joka toinen poliisin tietoon tullut rikos on 16–25-vuotiaan tekemä.

Hussein Gullet kuuluu muslimien johtajiin Pohjois-Keniassa, jossa on laajin somaliyhteisö. "Islam ei voi olla vastuussa nuorista, jotka ovat jouten ja alttiina hyväksikäytölle. Muslimit eivät kannata terrorismia, hyökkäykset ovat ulkomailta tuettuja", hän vakuuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia