Uutiset

Intia ja Pakistan vaihteeksi kokkisodassa

Intia ja Pakistan ovat löytäneet aiempaa vaarattomamman sodankäyntitavan: maiden parhaat kokit kilpailevat tv-sarjassa.
(Kuva: Benny Lin / cc. 2.0)

Etelä-Aasian arkkiviholliset Intia ja Pakistan ovat löytäneet aiempaa vaarattomamman sodankäyntitavan: maiden parhaat kokit kilpailevat tv-sarjassa.

Intialainen televisiokanava NDTV Good Times lähettää 26-osaista Foodistan-sarjaa, jossa kisaa kahdeksan kokkia kummastakin maasta.

"Kasvoin Pakistanissa hyvin isänmaallisessa kodissa ja omaksuin tavanomaiset Intiaa koskevat stereotypiat. Nyt ajatteluni on tyystin mullistunut", pakistanilainen huippukokki Poppy Agha kertoo Delhistä, jossa hän osallistuu tv-kisaan.

NDTV:n elämäntapaohjelmien päällikkö Smeeta Chakrabarti muistuttaa, että intialaisilla ja pakistanilaisilla on yhteisiä intohimoja, kuten musiikki, kriketti ja ruoka.

"Rajat ovat puhtaasti poliittisia, todellisuudessa näiden kahden maan asukkaat elävät ja ajattelevat samalla tavalla", hän jatkaa.

Sitten itsenäistymisensä 1947 hinduvoittoinen Intia ja islamilainen Pakistan ovat käyneet kolme sotaa ja kiistelevät yhä Kashmirin alueesta.

Viholliskuvaa on ylläpidetty matkustusrajoituksilla molemmissa maissa, mikä on Chakrabartin mukaan estänyt myös ruoka- ja muuhun kulttuuriin tutustumista.

Hän toivoo Foodistanin murtavan muuria, sillä "osanottajien ulkonäöstä ei edes pysty päättelemään, kumpaa maata he edustavat."

konfliktinratkaisukulttuuri IntiaPakistan

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Kasvonsa peittänyt mies ohittaa poliisin kadulla ja kantaa kahta autonrengasta.

”Korruptiosta puolet pois, niin elämä olisi siedettävää” – Irakissa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa

Irakia kaksi vuotta sitten ravistellut protestiliike sai osan vaatimuksistaan läpi. Vaaleja aikaistettiin ja vaalilakia on uudistettu. Tutkija Mariette Hägglund ja kansanedustaja Hussein al-Taee eivät kuitenkaan usko vaalien tuovan suuria muutoksia.
Aikuisen käsi pitelee stetoskooppia pienen lapsen rintakehällä.

Koronapandemia on lisännyt tuberkuloosikuolemia – tautiin sairastuu vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä

Kun terveydenhuollon voimavarat on keskitetty koronapandemian hoitoon, moni tuberkuloosiin sairastunut ihminen on jäänyt vaille diagnoosia ja hoitoa.
Kolme nuorta miestä istuu maassa ja leikkaa kaakaopuun hedelmiä.

Kaakaotiloilla käytetään edelleen paljon lapsityövoimaa

Sertifiointijärjestelmistä huolimatta alle 18-vuotiaiden osuus kaakaotilojen työläisistä on kasvanut. Norsunluurannikon kaakaoviljelijät aliarvioivat käyttämänsä lapsityövoiman määrää sertifikaatin menettämisen pelossa.
YK:n erityisedustaja Victoria Gamba lehdistötilaisuudessa

YK: Jemenin sodassa kuollut tai haavoittunut kahden vuoden aikana yli 2 600 lasta

Lapsiin on kohdistunut Jemenin sodassa yli 8 500 vakavaa rikkomusta. YK:n erityisedustaja vaatii konfliktin osapuolia suojelemaan lapsia.
Suuri kivirakennus, jonka yllä pilviä.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Tšadissa on odotettu vakaampia aikoja yli kuusi vuosikymmentä – Presidentin yllättävä kuolema luo sekä mahdollisuuksia että uhkakuvia

Tšadin presidentti kuoli viime keväänä yllättäen taistelukentällä. Maan jatkuva epävakauden kierre voi periaatteessa nyt katketa, mutta asiantuntijoiden mukaan seuraukset voivat olla arvaamattomat.