Ilmastolakkoviikko alkaa – Miljoonia odotetaan protestoimaan ympäri maailman | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastolakkoviikko alkaa – Miljoonia odotetaan protestoimaan ympäri maailman

Ensi viikolla järjestetään YK:n ilmastohuippukokous. Kansalaiset ovat lähdössä kaduille vaatimaan tehokkaampia ilmastotoimia arviolta 160 maassa. Suomessa protestoidaan etenkin ensi viikolla.

Lapsia kyltit kädessä

Miljoonien ihmisten odotetaan lakkoilevan paremman ilmastopolitiikan puolesta seuraavan viikon aikana. Perjantaina lakkoiltiin muun muassa Australiaan kuuluvalla Norfolkinsaarella. Kuva: School Strike / CC BY 2.0.

Globaali ilmastolakkoliike järjestää seuraavan viikon aikana tuhansia ilmastolakkoja ja -mielenosoituksia ympäri maailman. Osallistujamääräksi arvioidaan etukäteen miljoonia.

Tarkoituksena on vaatia päättäjiltä tehokkaampaa politiikkaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkiksi New Yorkin kaupungin lakon tavoitteiksi on linjattu fossiilisista polttoaineista luopuminen, saastuttajien paneminen vastuuseen ja oikeudenmukainen siirtymä ilmastonmuutoksen etulinjassa oleville yhteisöille.

Tämänhetkisen arvion mukaan 160 maassa järjestetään viikon aikana yli 5 600 tapahtumaa.

Suomessa tärkeimmäksi lakkopäiväksi on päätetty 27.9. Silloin mielenosoituksia järjestetään ainakin Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä, Espoossa ja Turussa.

Tänään Helsingin yliopistolla järjestetään 11 minuutin hiljainen hetki sen merkiksi, että maapallolla on enää 11 vuotta aikaa vähentää päästöjä radikaalisti.

Ilmastolakkoliike sai alkunsa ruotsalaisen lukiolaisen, Greta Thunbergin, aloittamasta koulunkäyntilakosta ja Fridays For Future -liikkeestä, joka on kannustanut koululaisia lakkoon. Lakot huipentuivat maaliskuussa. Nyt myös aikuisia, ammattiliittoja, yrityksiä, julkisuuden henkilöitä ja muita tahoja on saatu mukaan.

Kansainvälisten medioiden mukaan tänään perjantaina lakot ja mielenosoitukset on jo aloitettu Australiasta sekä Aasian maissa. Suurta mielenosoitusta odotetaan etenkin New Yorkiin, jossa Thunbergin on määrä johtaa kulkuetta YK:n päämajalle.

New Yorkissa järjestetään maanantaina YK:n pääsihteerin António Guterresin johtama ilmastohuippukokous.

“Lakkoilen, koska Bangladesh on hukkumassa ja ihmiset tuskin pysyvät pinnalla. Ihmiset menettävät henkensä ja elämänsä vedelle. Ilmastokriisi on mennyt liian pitkälle, joten lakkoilen antaakseni ihmisille heidän elinkeinonsa takaisin“, sanoo New Yorkin lakkoon osallistuva yhdysvaltalais-bangladeshilainen 16-vuotias Rebeca Sabnam tiedotteessa.

Guterres vaatii, että kokouksessa maat asettavat tavoitteekseen hiilineutraaliuden, parantavat päästötavoitteitaan ja lisäävät kansainvälistä ilmastorahoitusta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia