Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Ukrainassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat Ukrainassa

Noin 36 ihmistä kuolee joka päivä, kertoo YK.

Siviiliuhrien määrä Itä-Ukrainassa on lisääntynyt intensiivisten taisteluiden vuoksi, sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto. Sen julkaiseman tuoreen raportin mukaan maassa kuolee nyt noin 36 ihmistä päivässä.

Raportti on viides sisällissodasta kärsivän Ukrainan ihmisoikeustilannetta käsittelevä raportti sen jälkeen, kun väkivalta maassa alkoi. Sen mukaan pääosin aseistetut ryhmät ovat syyllistyneet moniin väärinkäytöksiin huhtikuun puolivälistä alkaen. Väkivaltaa pakenevia siviilejä on tapettu ja heitä on estetty lähtemästä Luhanskin ja Donetskin kaupungeista. Pidätettyjä on pahoinpidelty ja kidutettu ja heitä on käytetty pakkotyössä.

Pakolaisia maassa on noin 190 000. Huhtikuun puolivälin ja elokuun 27. päivän välillä on kuollut lähes 2 600 ihmistä, raportissa kerrotaan.

Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on Ukrainan tilanteesta huolissaan. Se haastatteli elokuussa 12:ta ihmistä, jotka ovat joutuneet aseistettujen joukkojen kaappaamiksi. He kertoivat muun muassa hakkaamisesta, potkimisesta, valeteloituksista sekä tupakalla polttamisesta.

HRW:n mukaan taistelijat ovat ottaneet kiinni huhtikuusta lähtien satoja siviilejä. Uhreina ovat etenkin toimittajat, Ukrainan joukkojen kannattajat sekä uskonnolliset aktivistit.

Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestön mukaan myös maan humanitaarinen tilanne on heikkenemässä. Monet sairaalat ovat saaneet osumia, ja henkilökuntaa on tapettu. Alueella vierailleen järjestön hätäapukoordinaattorin Colette Gadennen mukaan siviilien hätä pysyy kuitenkin piilossa, sillä maassa ei ole esimerkiksi näkyviä pakolaisleirejä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia