Ihmisoikeusjärjestöt haastavat katolisen kirkon oikeuteen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmisoikeusjärjestöt haastavat katolisen kirkon oikeuteen

Vatikaani on vastuussa lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, sanovat amerikkalaisjärjestöt.

Yhdysvaltalaiset ihmisoikeusjärjestöt vievät katolisen kirkon piirissä tapahtuneet seksuaaliset hyväksikäytöt kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltäviksi, kirjoittaa Ihmisoikeusliitto.

Ihmisoikeusjärjestö Center for Constitutional Rights ja uhreja edustava SNAP syyttävät kanteessaan Vatikaanin korkeita edustajia rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä systemaattisesta ja laajalle levinneestä seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä.

Järjestöjen kanteen mukaan paavia ja kolmea muuta korkea-arvoista Vatikaanin edustajaa on suoraan pidettävä vastuussa kirkon piirissä tapahtuneista seksuaalisesta väkivallasta, sillä he sallivat ja mahdollistivat systemaattiset seksuaalirikokset lapsia kohtaan.

Järjestöt ovat toimittaneet Haagissa sijaitsevalle tuomioistuimelle yli 20 000 sivua materiaalia kanteensa tueksi.

Vatikaani ei ole virallisesti kommentoinut uutista, mutta eräs entinen Vatikaanin viranomainen, kardinaali Crescenzio Sepe sanoi National Catholic Reporter -lehden mukaan, että kyseessä on tyypillinen katolisuuden vastainen yritys. Hänen mukaansa se pyrkii hämärtämään kuvaa kirkosta, joka on "inhimillisestä näkökulmasta arvokkainta, mitä yhteiskunnassa on".

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia