”Tämä on epätodellista. Tuntuu, kuin olisimme elokuvassa. Ei voi uskoa, että tämä on tapahtunut meille”, sanoo Paul Naggear.

Naggear ja hänen puolisonsa Tracy menettivät kolmevuotiaan tyttärensä Alexandran tasan vuosi sitten, kun Beirutin satamassa räjähti huolimattomasti varastoitu lasti ammoniumnitraattia vain muutaman sadan metrin päässä tiheästi asutetun kaupungin keskustasta.

Räjähdyksessä kuoli 218 ihmistä ja yli 7 000 loukkaantui. Virallinen tutkinta on edennyt hitaasti.

Se tiedetään, että monet korkean tason viranomaiset ja poliitikot tiesivät vaarallisesta lastista satama-alueella, mutta eivät toimineet ajoissa sen siirtämiseksi muualle.

Tämän vahvistaa myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) eilen julkaisema raportti, joka käy yksityiskohtaisesti läpi tapahtumia ja siihen johtaneita syitä. Sen mukaan Libanonin hallitus rikkoi sekä oman maansa lakeja että kansainvälistä oikeutta varastoidessaan hengenvaarallisen lastin lähelle asuinalueita.

Raportti perustuu yli sadan asiakirjan tutkintaan ja viranomaisten, poliitikkojen, asianajajien sekä uhrien ja heidän omaistensa haastatteluihin.

”Se, mitä 4.8.2020 tapahtui, ei ole poikkeus vaan luonnollinen seuraus rankaisemattomuudesta, korruptiosta, byrokratiasta ja asioiden huonosta hoitamisesta”, tiivisti raportin tekoon osallistunut HRW:n kriisi- ja konfliktijohtaja Lama Fakih tiedotustilaisuudessa eilen.

”Sitten unohdin asian”

Ammoniumnitraatti saapui Beirutiin alun perin vuonna 2013 Moldovan lipun alla purjehtivan Rhosus-laivan mukana. Laivan omistussuhteet ovat epämääräiset, ja määränpäänä oli paperien mukaan Mosambik, mutta HRW:n mukaan voi pohtia, oliko Beirut sittenkin aiottu määränpää.

Laiva takavarikoitiin maksamattomien velkojen takia, ja kun huonokuntoiseen alukseen alkoi valua vettä, lasti siirrettiin sataman varastohalliin syksyllä 2014.

Raportin mukaan lastin säilyttämisestä ja sen vaarallisuudesta tiesivät niin satamaviranomaiset, armeija, tulli, turvallisuusviranomaiset, oikeuslaitos kuin lopulta presidentti ja pääministerikin. Eri tahot kuitenkin keskittyivät pallottelemaan tapausta toisilleen.

Esimerkiksi tulliviranomaiset pyysivät tuomarilta useita kertoja, että lasti myytäisiin tai vietäisiin muualle. Tuomarin mukaan hänellä ei kuitenkaan ollut asiassa toimivaltaa, ja HRW:n selvitysten mukaan tuomarin lupaa ei ehkä muutenkaan olisi tarvittu.

Valtion turvallisuusviranomaiset tekivät lastista lopulta raportin kesällä 2020, mutta kului viikkokausia ennen kuin lopullinen versio saavutti pääministeri Hassan Diabin ja presidentti Michel Aounin. Aoun kertoi antaneensa neuvonantajalleen tehtäväksi seurata tapausta, Diab taas aikoi vierailla satama-alueella mutta perui käyntinsä.

”Sitten unohdin asian eikä kukaan seurannut asiaa. Katastrofeja sattuu joka päivä”, hän kertoi HRW:n tutkijoille.

Kun huonokuntoiselle varastohallille lopulta lähetettiin korjaajia, näille ei annettu ohjeita eikä heitä valvottu. Lopulta syttyi tulipalo, josta seurasi räjähdys.

Onnettomuus heijastaa koko valtion romahdusta

Libanon on viime vuosina tullut tunnetuksi lähes romahtaneena valtiona. Se on ajautunut taloudelliseen ja poliittiseen kriisin, jonka taustalla on uskonnollis- ja etnispohjaistenpuolueiden välinen vastakkainasettelu, järjestelmällinen korruptio ja huono talousjärjestelmä.

Valuutan arvo on romahtanut, lääkkeistä, sähköstä ja polttoaineesta on pulaa, suurin osa kansasta elää köyhyysrajan alapuolella ja ruuan hinta on pilvissä. Hallitus kaatuu tämän tästä.

Myös satamaräjähdys on esimerkki maan surkeasta hallinnosta. Satamaa on vuosikymmenet hallinnut tilapäiseksi tarkoitettu elin, jonka päätöksentekoa vaikeuttaa poliittisten ryhmien välinen kamppailu, Fakih kertoi.

”Pääpuolueet ovat hyötyneet sataman epämääräisestä asemasta. Satamaan on käytännössä saanut tuoda vaarallista tavaraa, jos on maksanut siitä tarpeeksi.”

Totuuskomissiota toivotaan

HRW:n analyysin mukaan Libanonin viranomaiset ovat rikkoneet kansainvälistä oikeutta, sillä hengenvaaralliseksi tiedetyn lastin varastointi rikkoo oikeutta elämään. Kotimaisena rikoksena kyse on vähintäänkin rikollisesta laiminlyönnistä.

Libanonin valtio on luvannut tutkia tapauksen, mutta näyttää siltä, että se on pikemminkin estänyt tutkintaa. Kiinniotetut ovat olleet lähinnä alempiarvoisia viranomaisia, sillä monille muille on taattu immuniteetti. Esimerkiksi poliitikkoja kuulusteluihin kutsunut tuomari vaihdettiin toiseen.

HRW:n mukaan YK:n ihmisoikeusneuvoston pitäisi puuttua peliin ja perustaa totuuskomissio tapahtumien selvittämiseksi. Seuraava mahdollisuus siihen on syyskuussa.

”Kotimaisen prosessin kautta oikeutta on tällä hetkellä mahdotonta saada. Ihmisoikeusneuvoston tutkinta ei olisi rikosoikeudenkäynti, mutta se voisi luoda pohjaa syyteprosessille ja auttaisi saamaan totuuden selville”, sanoi järjestön johtaja Kenneth Roth.

Tyttärensä menettäneen Paul Naggearin mielestä kyse on suorastaan rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Hän kritisoi erityisen paljon sitä, ettei valtio aloittanut evakuointitoimia edes siinä vaiheessa, kun tulipalo oli jo syttynyt.

”He olisivat voineet evakuoida meidät, mutta sen sijaan he odottivat meidän kuolevan. He tiesivät, mitä tapahtuisi, eivätkä toimineet.”