Ihmiskauppa rehottaa Jemenissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmiskauppa rehottaa Jemenissä

Afrikan sarvesta paenneita ja kotimaisia naisia pakotetaan seksiorjiksi, kirjoittaa Rebecca Murray.

Somalialainen Aisha, 21, rutistaa kahta lastaan syliinsä samalla kun hän kertoo kauhutarinaa joutumisestaan ihmiskaupan uhriksi ja prostituoiduksi Jemeniin.

Aisha kasvoi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Neljä vuotta sitten hän rakastui ja synnytti lapsen avioliiton ulkopuolella. Perhe uhkasi Aishan henkeä, koska hän oli menettänyt "kunniansa".

Aisha pakeni ja pääsi salakuljettajien avulla meren yli Jemeniin.

Haave paremmasta elämästä muuttui kerjäämiseksi ja seksikaupaksi Adenin satamakaupungin slummissa. Aisha kuuluu parittajan pyörittämään neljän naisen rinkiin ja pysyy tuskin hengissä ansioillaan.

"Lasteni vuoksi haluaisin päästä turvallisempaan paikkaan jossain toisessa maassa", hän huokaa.

Köyhyys vauhdittaa

Ihmiskauppa kiihtyy Jemenissä, jonka kautta kuljetetaan varsinkin Afrikan sarvesta paenneita muihin arabimaihin. Jemen on arabimaista köyhin, ja sen vähäiset öljyvarat ovat ehtymässä.

YK rekisteröi vuonna 2011 yli 103 000 Jemeniin saapunutta turvapaikanhakijaa. Luku on tilastoitujen kuuden vuoden korkein, ja vuonna 2012 tulokkaita oli vielä enemmän, YK:n pakolaisviraston UNHCR:n edustaja Edward Leposky kertoo. Huomattava osa Jemeniin saapuvista jää tilastoimatta.

Etiopiasta ja Somaliasta tulevat naiset pakenevat kotimaansa köyhyyttä ja väkivaltaa. He maksavat satoja euroja päästäkseen lähtösatamiin Djuboutissa tai Puntlandissa ja sen jälkeen vaaralliselle merimatkalle kohti Jemeniä.

Lähtijät haaveilevat työpaikasta Saudi-Arabiassa tai muissa Persianlahden maissa. Moni kuitenkin joutuu joukkoraiskatuksi jo matkalla ja jää ihmiskauppiaiden panttivangiksi Jemeniin, kertoo Eman Mashour, joka tekee Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n ihmiskaupan vastaista työtä Jemenissä.

"Rikollisverkostot ulottuvat Etiopiaan, Jemeniin, Djiboutiin ja Saudi-Arabiaan. Näyttää erittäin todennäköiseltä, että jengeillä on kontakteja myös muihin maihin", lokakuussa julkaistu Tanskan pakolaisviraston selvitys kertoo.

Uhreina myös jemeniläisiä

Jemenin köyhyys on ajanut paikalliset perheet luovuttamaan tyttäriään pika-avioliittoihin vauraista arabimaista tulevien matkailijoiden kanssa. Käytännössä kyse on seksiturismista.

"Jopa 15-vuotiaat tytöt myyvät seksiä Sanaan, Adenin ja Taizin alueen hotelleissa ja klubeissa", Yhdysvaltain ulkoministeriön tuore ihmiskaupparaportti paljastaa.

Sen mukaan valtaosa Jemenin seksituristeista tulee Saudi-Arabiasta ja heille myydyt tytöt eivät ymmärrä sopimuksen riistoluonnetta. Moni tyttö hylätään lopulta kadulle Saudi-Arabiassa.

Jemenin laki uhkaa ihmiskauppiaita kymmenen vuoden vankeudella, mutta amerikkalaisraportin mukaan valtio ei valvo lain noudattamista.

"Salakuljetus ja ihmiskauppa kukoistavat, ja niiden luonne on kansainvälistä. Moni länsimaa on kiinnostunut vain piratismista ja unohtanut ihmiskaupan seurannan", IOM:n Jemenin johtaja Nicoletta Giordano huomauttaa.

Hän perää kokonaisvaltaisempaa otetta rajavalvontaan, jotta huomattaisiin sekä suojeluntarve että uhkat.

Turvatalo pelasti

Jemeniläinen Leila pelastui 15-vuotiaana pääkaupungin Sanaan laidalla sijaitsevaan naisten keskukseen.

Leila pakeni kaksi vuotta aiemmin kotoaan jatkuvia pahoinpitelyjä ja päätyi elämään kadulle. Vanhempi nainen poimi hänet pian töihin läheiseen bordelliin. Tytöt pidettiin vankeina kiristämällä heitä valokuvien avulla, heille annettiin huumeita ja ansiot piti bordellin emäntä.

Leila ja hänen emäntänsä pidätettiin juuri, kun tyttö oli myyty Saudi-Arabiaan. Leila istui "rikoksistaan" kaksi vuotta vankilassa. Perhe hylkäsi Leilan "kunniattomana", ja veli uhkasi tappaa hänet.

Jemenin naisliiton edustaja kävi tapaamassa Leilaa vankilassa ja kertoi pienestä hiljan perustetusta turvakodista. Leila sai siellä psykologista apua ja koulutusta. Henkilökunta selvitti lopulta myös riidan perheen kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia