Ihmisbanderolli vaati ilmastolakia (video) | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmisbanderolli vaati ilmastolakia (video)

Lomalta palaavaa eduskuntaa oli tiistaiaamuna 9.9. vastaanottamassa Polttava Kysymys -kampanjan ihmisbanderolli. Tempauksella haluttiin vedota hallitukseen uuden, päästöjä vähentävän ilmastolain laatimiseksi. Videolla haastattelussa kampanjan aktiivi Meri Pukarinen.

Lomalta palaavaa eduskuntaa oli tiistaiaamuna 9.9. vastaanottamassa Polttava Kysymys -kampanjan ihmisbanderolli. Tempauksella haluttiin vedota hallitukseen uuden, päästöjä vähentävän ilmastolain laatimiseksi. Videolla haastattelussa kampanjaryhmän Meri Pukarinen.

Eduskunnan portaille muodostettiin vapaaehtoisvoimin teksti "ILMASTOLAKI NYT". Viimeisessä t-kirjaimessa osana ollut Anna Salmi toteaa uskovansa tempauksen vaikutusmahdollisuuksiin: "Enhän minä täällä muuten olisi".

Järjestöjen organisoima tapahtuma on osa kansainvälistä The Big Ask -kampanjaa, jonka tavoitteena on madaltaa maailman päästöjä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suomessa ilmastolainsäädäntö laahaa kansainvälisiin sopimuksiin nähden. 

Polttava Kysymys -kampanja haluaa hallituksen laativan lain, joka velvoittaisi viiden prosentin vuotuisiin päästövähennyksiin. Kansanedustajille on lähetetty 15 000 korttia uuden lain puolesta. 

Suomessa kampanjakasvoina ovat esiintyneet muun muassa näyttelijä Peter Franzén ja urheilija Tommi Evilä. Ihmisbanderollitempausta oli juontamassa näyttelijä Juha Kukkonen.

Katso video

Maailma.netin haastattelussa Maan ystävät -järjestön Meri Pukarinen. Lisätietoja kampanjasta osoitteessa www.PolttavaKysymys.fi.

 

Video avautuu myös tästä linkistä. 

 

Katso Maailma.netin muut videot täällä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia