Huumesota ja huono hallitus Meksikon hyvinvoinnin esteinä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Huumesota ja huono hallitus Meksikon hyvinvoinnin esteinä

Meksikon PAN-puolue ja sen edustaja presidentti Felipe Caldéron ovat viime aikoina juhlineet saavutuksiaan, mutta samaan aikaan kritiikki kasvaa. Huumeiden vastainen sota on vaatin

Meksikon PAN-puolue ja sen edustaja presidentti Felipe Caldéron ovat viime aikoina juhlineet saavutuksiaan, mutta samaan aikaan kritiikki kasvaa. Huumeiden vastainen sota on vaatinut Meksikossa jo lähes 35 000 uhria, joista valtaosa on viattomia siivilejä.

Myös Meksikon viime vuosien sosiaalinen kehitys on ollut kielteistä. Vaikka tänä vuonna on juhlittu näyttävästi kahtasataa vuotta itsenäissyyssodan alkamisesta ja sataa vuotta vallankumouksen alkamisesta, Meksikon tulevaisuudennäkymät eivät ole kovinkaan lupaavat. Ilmassa leijuu jopa vallankaappauksen uhka, kirjoittaa Sami Laaksonen.

Caldéron on kiistänyt hallituksen vastuun lisääntyneestä väkivallasta.

"Päin vastoin väkivalta ja rangaisemattomuuspolitiikka vaativat hallitukselta toimia. Emme voi unohtaa perustavanlaatuista totuutta: väkivalta on rikollisten syytä, ei hallituksen, jolla on ollut rohkeutta taistella sitä vastaan."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia