Huivi ei estä naisten yrittäjyyttä Somalimaassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Huivi ei estä naisten yrittäjyyttä Somalimaassa

Moni nainen elättää lapsiaan esimerkiksi teurastajana tai hammaslääkärinä, sillä sota vie miehiltä usein työkyvyn.

(IPS) -- Eristynyt asema on vahvistanut islamin roolia Somalimaassa. Peittävän pukeutumisen yleistyminen ei kuitenkaan estä naisten yritystoimintaa.

Somalimaa julistautui vuonna 1991 itsenäiseksi sodan repimästä Somaliasta, mutta se ei ole saanut ulkovaltojen tunnustusta. Siksi talous kituu reilun neljän miljoonan asukkaan maassa, vaikka alue on pysynyt rauhallisena 1990-luvun jälkeen.

Somalimaassa moni nainen pyörittää pienyritystä ja elättää usein lukuisaa lapsijoukkoa, sillä hänen miehensä kärsii sodan aiheuttamista fyysisistä ja henkisistä vammoista.

"Naiset toimivat esimerkiksi teurastajina, mikä ei liene tavallista monissa maissa. Olennaista on se, mitä on pään sisällä eikä ulkopuolella", kertoo etunimellä Zainab esittäytyvä 29-vuotias nainen, joka työskentelee hammaslääkärinä pääkaupungissa Hargeisassa.

Uskonto vahvistunut

Jotkut hargeisalaiset ovat panneet merkille uskonnon otteen tiukkenemisen. Teetuvista ei enää kuulu musiikkia, naiset verhoutuvat yhä useammin mustaan abaya-kaapuun perinteisten värikkäiden asujen sijaan ja yhä useampi nainen peittää myös kasvonsa. Päivittäisten rukoushetkien suosion kasvu vaikuttaa aikatauluihin työpaikoilla.

"Uskonnon vaikutus ihmisten arkeen on lisääntynyt dramaattisesti 15–18 viime vuoden aikana. Paine elää hartaan muslimin tavoin on kasvanut, tulipa se sitten perheestä tai yhteiskunnasta", Horizon-instituuttia johtava juristi Rakiya Omar arvioi.

Hänen mukaansa se vaikuttaa naisten asemaan maaseudulla, mutta Hargeisassa harva myöntää olevansa sorrettu.

"Kysyin itseltäni, miksi pukeudun peittävästi ja päätin, että syynä on Allahin tahto. Se on osa uskontoani ja identiteettiäni ja siten oma valintani", Zainab ​selittää.

Kulttuurin perintöä

Somalian liitovaltiota 1980-luvulle hallinnut Mohamed Siad Barre toteutti sosialismia ja tukahdutti islamia. Somaliasta irtaantumisen jälkeen Somalimaahan on perustettu lukuisia koraanikouluja.

Naisten ongelmat kuitenkin juontuvat ​pikemminkin kulttuurista kuin uskonnosta, arvioi brittiläisen Transparency Solutions -järjestön Hargeisan-toimiston johtaja Khadar Husein.

"Perheväkivalta ei kumpua islamista, joten uskonnollisuuden voimistuminen vähentää näitä kulttuurisia ongelmia", hän uskoo.

Miesvalta näkyy myös perheissä. Moniavioisuus on yleistä, samoin naisten sukuelinten silpominen. Avioliitot järjestetään usein naisen mieltä kysymättä, ja mies saa eron paljon helpommin kuin nainen.

Politiikassa miesvalta

Politiikasta tasa-arvo on kaukana. Parlamentin ylähuoneessa ei ole lainkaan naisia, ja 82-jäsenisen alahuoneen ainoa naiskansanedustaja on Baar Saed Farah. Hän kampanjoi 30 paikan naiskiintiön saamiseksi vuoden 2017 vaaleissa.

"Muualla työhönotossa ei erotella sukupuolia, mutta poliittinen kulttuuri suosii miehiä. Jopa naisten on vaikea hyväksyä naisehdokkaita", hän sanoo.

Vaikka naisia näkee paljon esimerkiksi kauppiaina, ei tasa-arvo ulotu talouteenkaan. "He pyörittävät pienyrityksiä, ei täällä näe rikkaita liikenaisia", naisverkosto Nagaadia johtava Nafisa Yusuf Mohamed sanoo.

Hän toivoo tilanteen kohentuvan, kun naisten määrä korkeakouluissa kasvaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia