HRW: Tappajarobotin rikokset jäisivät rankaisematta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

HRW: Tappajarobotin rikokset jäisivät rankaisematta

Mikäli maailman maat tulevaisuudessa turvautuvat täysautonomisiin aseisiin, seurauksena voi olla, ettei kukaan joudu syytteeseen niiden tekemistä rikoksista.

Mikäli maailman maat tulevaisuudessa turvautuvat täysautonomisiin aseisiin, seurauksena voi olla, ettei kukaan joudu syytteeseen niiden tekemistä rikoksista, käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) tuoreesta raportista.

Täysautonomisilla aseilla eli niin sanotuilla tappajaroboteilla tarkoitetaan aseita, jotka voivat tunnistaa ja tuhota kohteita itsenäisesti ilman ihmisen mukanaoloa. Niitä ei ole vielä olemassa, mutta kehitys on jo menossa niiden suuntaan esimerkiksi Yhdysvaltain ja Israelin kaltaisissa maissa.

Tappajarobotin täyskieltoa vaativan HRW:n ja Harvardin yliopiston yhteisraportin mukaan yksi täysautonomisten aseiden ongelma olisi, että niin ohjelmoijat, valmistajat kuin sotilashenkilökuntakin voisivat paeta vastuuta robottien aiheuttamista laittomista kuolemista ja vammoista. Sen paremmin siviili- kuin rikoslakiakaan ei todennäköisesti pystyttäisi soveltamaan tappajarobottien käyttäjiä vastaan.

Sotilaskomentajat voitaisiin raportin mukaan todeta syyllisiksi vain, jos he panisivat tarkoituksella liikkeelle autonomisen aseen rikoksen suorittamiseksi. He pystyisivät kuitenkin pakenemaan oikeutta, koska todennäköisesti he eivät olisi voineet ennustaa robotin hyökkäystä tai estämään sitä, raportissa kerrotaan.

Seurauksena olisi myös, etteivät uhrit saisi oikeutta tai korvauksia, muistuttaa HRW:n tutkija Bonnie Docherty.

Raportti julkaistiin eilen alkaneen, tavanomaisten aseiden YK-sopimuksessa mukana olevien maiden kokouksen alla. Genevessä järjestettävässä kokouksessa on määrä keskustella tappajaroboteista. Sopimus on jo aiemmin kieltänyt esimerkiksi sokaisevan laserin käytön.

Kommentit

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) 20.4.2015 - 08:23

Tässä tapauksessa robotin tekijät joutuisivat syytteeseen. Tänä päivänä mahdolliset palvelun avaajat internetissä joutuvat syytteeseen käyttäjiensä tekemistä vääryyksistä. Sama periaate. Oikein?

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia