Homoliitoista kiistellään YK:ssa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Homoliitoista kiistellään YK:ssa

Samaa sukupuolta olevien parisuhteista on tullut kiistakapula myös YK:n sisällä. Monet islamilaiset ja katoliset maat vastustavat pääsihteeri Kofi Annanin hallinnollista määräystä, joka antaisi YK:n työntekijöiden puolisoille kuuluvat edut myös homoliitossa eläville, jos näiden kotimaa tunnustaa kyseiset liitot.

Monet islamilaiset ja katoliset maat vastustavat pääsihteeri Kofi Annanin hallinnollista määräystä, joka antaisi YK:n työntekijöiden puolisoille kuuluvat edut myös homoliitossa eläville, jos näiden kotimaa tunnustaa kyseiset liitot.

Euroopan unioni on asettunut puolustamaan Annanin oikeutta määrätä henkilöstöhallintoa koskevista asioista. Yhdysvallat, jonka sisällä homoliittoihin suhtaudutaan hyvin ristiriitaisesti, on toistaiseksi vaiennut YK:n kiistassa.

Toran pelätään kiihtyvän maailmanjärjestön ihmisoikeuskomission viisiviikkoisessa istunnossa, joka alkoi Genevessä maaliskuun puolivälissä. Siellä noussee taas keskusteluun viime vuonna esitetty päätöslauselma, jossa vaaditaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien turvaamista kaikkialla.

YK:n jupakan pohjana on kiertokirje, jonka Annan lähetti tammikuussa järjestön 14 000:lle työntekijälle. Siinä sanottiin, että perheenjäsenet määritellään YK:n tavan mukaisesti sen perusteella, miten henkilöiden kotimaan lainsäädäntö asiaan suhtautuu.

Pelissä ovat työntekijöiden puolisoille kuuluvat koulutusta, terveydenhuoltoa, lomia ja eläkkeitä koskevat edut.

Jos henkilökunnan jäsenen kotimaan laki tunnustaa hänen liittonsa lailliseksi, se oikeuttaa puolison näihin etuihin, Annan täsmensi.

Hollanti sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot, ja useat muut maat hyväksyvät parisuhteen rekisteröinnin. Tähän ryhmään kuuluvat ainakin Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska, Ranska, Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti.

Islamilainen konferenssi -järjestö (OIC), jossa on 56 jäsenvaltiota, on kyseenalaistanut Annanin määräyksen. OIC:n mukaan vain YK:n yleiskokous voi tehdä muutoksia hallinnollisiin sääntöihin. Järjestö uhkaa äänestää vastaan, jos YK:n budjettikomiteaan tuodaan laskuja homoliitossa elävän työntekijän puolison kuluista.

Myös Vatikaanin edustaja Joseph Klee paheksuu Annanin ohjetta katsoen sen rinnastavan "elämänkumppanuuden" perheeseen.

Kanadan YK-edustaja Jerry Kramer muistuttaa, että kyse ei ole siitä, millaisen perhemallin YK hyväksyy, vaan siitä, että maailmanjärjestö seuraa kunkin maan omaa käytäntöä.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia