Uutiset Hiv/aids

Hiv-lääkitys yleistyy huimaa vauhtia, nuorten naisten tartunnat huolenaiheena

Vain puolen vuoden aikana miljoona uutta ihmistä on päässyt hiv-lääkityksen piiriin.
(Kuva: Ikhlasul Amal / CC BY-NC 2.0)

Hivin ja aidsin etenemistä jarruttavan arv-lääkityksen saanti on lisääntynyt merkittävästi tänä vuonna. Tammi- ja kesäkuun välisenä aikana miljoona uutta ihmistä alkoi saada lääkitystä, YK:n hiv- ja aids-ohjelma Unaids kertoo uudessa raportissaan.

Kesäkuussa jo noin 18,2 miljoonaa ihmistä sai hiv-lääkitystä. Mikäli sama tahti jatkuu, vuoteen 2020 mennessä jo 30 miljoonaa ihmistä saa hoitoa, järjestö laskee.

Tilastot eivät kuitenkaan ole pelkästään positiivisia. Unaids on erityisen huolissaan nuorista naisista. Sen mukaan siirtymä tytöstä naiseksi on äärimmäisen vaarallinen etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

"Nuoret naiset ovat kolminkertaisessa vaarassa. He ovat korkeassa tartuntariskissä, he käyvät vähän testeissä ja kiinnittyvät huonosti hoitoon. Maailma pettää nuoret naiset, ja meidän on välittömästi tehtävä enemmän", sanoo järjestön johtaja Michel Sidibé.

Viime vuonna viikoittain noin 7 500 nuorta naista sai hivin. Vuosina 2010–2015 15–24-vuotiaiden infektiot ovat vähentyneet vain kuusi prosenttia. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on havaittu, että nuoret naiset saavat tartunnan usein aikuiselta mieheltä, raportissa kerrotaan.

Ongelmana ovat myös muut riskiryhmät, kuten riskialueilla elävät, suonensisäisten huumeiden käyttäjät tai miehet, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa. He jäävät ilman palveluita tärkeissä elämänvaiheissa, mikä lisää sekä tartunta- että kuolinriskiä, järjestö sanoo.

Maailmassa arvioidaan olevan yhteensä noin 36,7 miljoonaa hiv-positiivista. Tautiin kuoli viime vuonna noin miljoona ihmistä.

Hiv/aids gendernuorisohiv/aids

Lue myös

Verikokeen otto sormenpäästä lähikuvassa

Miehet unohdetaan Afrikan hiv-ohjelmista – Moni välttelee hoitoon menoa, koska parantumaton sairaus ei sovi miehen ihannekuvaan

Alle puolet hiv-tartunnan saaneista afrikkalaismiehistä saa hoitoa. Miehet myös menevät testeihin paljon epätodennäköisemmin kuin naiset. Yksi ratkaisu ongelmaan voisi olla esimerkiksi hivin itsetestaus, kirjoittaa kansanterveyden asiantuntija Webster Mavhu.
Käsi pitelee hiv-testipakkausta

Sukupuolisyrjintä lisää naisten ja tyttöjen hiv-riskiä – Uusi raportti vaatii muutoksia hiv-politiikkaan

Joka viikko yli 6 000 nuorta naista ja tyttöä saa hiv-tartunnan, muistuttaa YK:n aids-järjestö. Muun muassa koulunkäynnin on todettu vähentävän tartuntariskiä.
Käsi pitelee hiv-testipakkausta

Tutkimus: Afrikan maiden homofobinen lainsäädäntö vaikeuttaa hivin hoitoa – Jopa kolme neljästä homomiehestä ei saa lääkitystä

Suurin osa Afrikan maista kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Uuden tutkimuksen mukaan tiukalla lainsäädännöllä ja homomiesten vähäisellä hiv-testauksella on yhteys. Seurauksena on turhia kuolemia.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Fight racism -kyltti rakennuksen edustalla

Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura

63 prosenttia Suomen tummaihoisista on kokenut rasistista syrjintää. Se on tuttua Fiona Musangamfuralle, joka vei nimittelyn lopulta oikeuteen. Maahanmuuttajien terveysongelmista väitelleen Shadia Raskin mukaan terveyspalveluissa ei vielä ymmärretä syrjinnän terveysvaikutuksia. Kuuntele podcast!
Mustatukkainen nainen vihreässä paidassa ikkunan edessä

Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä

Suomessa muiden kuin suomeksi tai ruotsiksi kirjoittavien kirjailijoiden on vaikea saada tukea tai näkyvyyttä. Perulaissyntyinen runoilija Roxana Crisólogo perusti Sivuvalo-projektin, joka edistää maahanmuuttajakirjailijoiden asemaa Suomessa. Kuuntele podcast!
Kasvokuvia maalattuna valkoiseen seinään

Jemen pelkää koronavirusepidemiaa – ”Näissä oloissa on mahdotonta alkeellisimmallakaan tavalla suojautua tartunnalta”

Koronaviruksen vaikutusta on verrattu sotaan. Jemeniläisestä näkökulmasta rikkaat maat saavat nyt pienen vilahduksen siitä todellisuudesta, jossa maa on elänyt viimeiset viisi vuotta, kirjoittaa avustusjärjestö Oxfamin humanitaarinen työntekijä Abdul Mohammed.
Koululaisia pulpettien ääressä

Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten

Koulujen sulkeminen vaikuttaa lähes 1,7 miljardin koululaiseen ja opiskelijaan. Koulutuksen lisäksi moni menettää myös kouluateriat.
Sininen muovipallo, jossa punaisia piikkejä

Koronavirus koettelee demokratiaa

Demokratian taantuminen vakiintuneissakin demokratioissa on ollut trendinä jo pidempään, ja koronaviruksen kaltainen kriisi voi osaltaan vauhdittaa kehitystä, kirjoittavat demokratiajärjestö Demon asiantuntijat Anna Juhola ja Jussi Kanner.

Tuoreimmat

Podcast: ”Olen suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa espanjaksi” – Roxana Crisólogo on julkaissut neljä runokirjaa, mutta ei voi hakea Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä
Koronavirus on sulkenut suurimman osan maailman kouluista – Valmiiksi vaikeassa asemassa oleva kärsivät eniten
Tutkimus: Demokratiaa ei juuri käsitellä Euroopan opettajakoulutuksessa – Syynä on se, ettei demokratia ole aiemmin ollut uhattuna, sanoo lehtori Matti Rautiainen
Käsienpesu on tehokas tapa ehkäistä koronaa, mutta monille se ei ole mahdollista – Pakolaisapu aloitti hygieniakoulutukset Ugandan pakolaisasutusalueilla
Podcast: Rasistinen nimittely vahingoittaa mielenterveyttä – ”Kuulemme sitä niin paljon, että luulemme sen olevan normaalia”, sanoo Fiona Musangamfura
Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia
Liialliset sateet uhkaavat Pakistanin viljasatoa – ”Koko vuoden kylvökiertomme on mennyt sekaisin”
Hävikkiruokabisnes tuli jäädäkseen
Adolfo Vera ja Ahmad Hosseini ovat eri sukupolvien maahanmuuttajia Suomessa – ”Silloin juotiin aina kolme kuppia kahvia”
Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista