Hindujen herätysliike sekoitti Intian täysin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hindujen herätysliike sekoitti Intian täysin

Satoja kuolleita hindujen ja muslimien välisissä mellakoissa, hallitus kaatuu keskiviikkona?

UTTAR PRADESH / KU- JUHA REKOLA

Yhdestä asiasta intialaiset ovat näinä päivinä harvinaisen yksimielisiä: Maa on hajoamisen, katastrofin partaalla. Tästä ja kaikesta muusta jokainen tietenkin syyttää "niitä toisia".

850 miljoonan asukkaan Intia on koko syksyn ollut epätavallisen rauhaton. Kuin vuosikymmenten paineet olisivat alkaneet purkautua, milloin minkäkin yksittäisen asian tai poliittisen päätöksen synnyttämän protestin varjolla.

Tuskin on ehtinyt kulua päivääkään ilman pariakymmentä kuolonuhria jossakin, ulkonaliikkumiskieltoa siellä tai yleislakkoa täällä.

Kastisodasta
emppelikiistaan


Persianlahden kriisin entisestään heikentämä talous, hintojen nousu, korkean tason korruptio, terroristiongelmat Kashmirissa, Punjabissa ja Assamissa, akuutti ympäristökriisi - nämä ovat kaikki olleet arkipäivää aikaisemminkin.

Tämänhetkiseen sekasortoon tarvittiin kaksi syvälle intialaisen yhteiskunnan perinteisiin pureutuvaa poliittista kiistaa.

Ensin elo- syyskuussa leimahtivat kastimellakat. Parempiosaiset, ylempiin kasteihin kuuluvat opiskelijat aloittivat dramaattisen polttoitsemurhaliikkeen protestoidakseen hallituksen yhtäkkistä ilmoitusta varata 27 prosenttia virka- ja opiskelupaikoista alempikastisten käyttöön.

Protestin rajuus sai koko maan haukkomaan henkeään. Itsensä uhranneiden lopullista määrää ei kukaan taida tietää, se noussee useampaan sataan.

Koko lokakuu on puolestaan ollut hindujen ja muslimien välisten veristen levottomuuksien aikaa. Sen toistaiseksi dramaattisin huipentuma koettiin viime tiistaina, kun 50 000 kiihkeää hindua kokoontui muslimien historiallisen moskeijan ympärille Ayodhassa Pohjois- Intiassa.

Äärinhidut
oskeijan kimpussa


Tuhatkunta heistä onnistui murtautumaan poliisimuurien läpi, raivaamaan tiensä sisälle suljettuun moskeijaan aloittaakseen sen rikkomisen ja ryhtyäkseen rakentamaan tilalle hindutemppeliä.

Maailman Hinduneuvosto, Vishwa Hindu Parishad (VHP), julisti kuukauden mittaisen suuren marssin päättyneeksi ja pyhät temppelin rakennustalkoot, Kar Sevan, alkaneeksi.

Kun pamput ja kyynelkaasu eivät riittäneet, poliisi raivasi moskeijan tyhjäksi tulella. Seurauksena epälukuinen määrä kuolleita, jotkut puhuvat viidestä, jotkut kymmenistä.

"Ram Janambhoomi - Babri Masjid" - temppelikiistan synnyttämissä mellakoissa kuoli lokakuun aikana ainakin 600 ihmistä, loukkaantui tuhansia ja yli 200 tuhatta VHP:n aktivistia pidätettiin, osittain levottomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. Sama tahti on jatkunut marraskuun pari ensimmäistä päivää.

Yksin Uttar Pradeshin osavaltiossa on 24 kaupunkia julistettu ulkonaliikkumiskiellon alle toistaiseksi. Maan hallitus kaatuu mitä todennäköisimmin ensi viikolla.

Kar Sevaa
hataan jatkaa


Yksi näiden päivien kiihkeimmistä arvovaltakiistoista on, voidaanko temppelin rakennustöiden katsoa alkaneen lupausten ja uhkausten mukaisesti 30.10. vai ei. Viranomaiset sanovat estäneensä Kar Sevan ja pitäneensä Babri Masjid- moskeijan käytännöllisesti katsoen koskemattomana.

VHP ja BJP uhoavat talkoiden alkaneen suunnitelmien mukaisesti sillä hetkellä kun väkijoukko murtautui moskeijaan ja alkoi hajottaa sen ulompia osia.

Kar Sevaa, eli tässä vaiheessa moskeijan hajottajaisia, uhataan jatkaa viikonvaihteessa poliisista ja armeijasta huolimatta. Se ei voine merkitä muuta kuin lisää verenvuodatusta.

-Me emme neuvottele muslimijohtajien kanssa muusta kuin siitä, minne heidän niinsanotun moskeijansa jäännökset siirretään, uhosi VHP:n sihteeri torstaina.

Kun legendasta
ehdään totuus


Ayodhan temppelikiista juontaa juurensa syvältä Intian historiasta. Paikalla nyt seisovan Babri Masjid- moskeijan rakennutti mogulihallitsija Babar 1500- luvulla paikalle, jossa myöhemmin henkiin herätetyn legendan mukaan syntyi hindujen kiihkeästi palvoma Rama-jumala.

Paikka on herättänyt intohimoja aiemminkin, etenkin maan itsenäistymisen jälkeen. Uskonnollisin perustein tapahtunut jako Pakistaniin ja Intiaan synnytti verisen sisällissodan hindujen ja muslimien välille.

Moskeija suljettiin vuonna -49 väkivaltaisuuksien laannuttamiseksi ja avattiin uudelleen viisi vuotta sitten. 80- luvun puoliväliin sijoittuu myös hindufundamentalistisen herätysliikkeen nousu ja sen aallonharjalla ratsastaneen BJP:n marssi kohti valtakunnan poliittista kärkeä ja "syrjityksi" väitetyn hindu- uskonnon renesanssia.

Viiden vuoden aikana sen väitetään vaatineen jo reippaasti yli 2000 kuolonuhria yhdyskuntien välisissä väkivaltaisuuksissa.

Seudulla jo
600 temppeliä


Palvontamahdollisuuksien puutteesta tuskin on kysymys. Ayodhassa ja sen ympäristössä on entuudestaan jo 1 600 hindutemppeliä ja niistä joka toisen ylipappi pitää omaansa juuri sinä oikeana Raman syntymäpaikkana.

Paikallisen väestön kiinnostuksesta temppelin rakentamiseen kielii puolestaan se tosiseikka, että he mielummin valitsevat kansanedustajikseen jumalattomia kommunisteja kuin uskonnollisia aktivisteja. Vaalialueen edustajalla Uttar Pradeshin osavaltioparlamentissa on jopa kerrassaan pahamaineinen sukunimi: Babar.

Hindulaisella herätysliikkeellä on kuitenkin yllin kyllin kannatuspohjaa. Sen poliittinen puolue BJP on tällä hetkellä maan kolmanneksi suurin. Tiedotusvälineissä sen vaikutusvalta on merkittävä ja kesällä päättynyt hindujen suureepoksesta Mahabharatasta tehty TV- sarja hallitsi intialaisten sunnuntaipäiviä kaksi vuotta. Sen paatoksen sanotaan lisänneen sympatiaa liikettä kohtaan enemmän kuin minkään muun yksittäisen tekijän.

-Näin käy kun ihmiset tekevät legendoista ehdottomia totuuksia ja ryhtyvät käyttämään niitä hyväkseen politiikassa, sanoo vasemmistolainen historianopettaja.

-Historia ei meitä auta, meidän on katsottava tämän päivän tilannetta ja ratkaistava ongelmat sen pohjalta. BJP:n puuha on hindulaista fasismia ja sitä vastaan on taisteltava -rauhanomaisin keinoin mobilisoimalla kansaa uskontorauhan ja yhteistyön puolesta.

Herätysliike on vastareaktiona synnyttänyt voimakkaan sekularistisen kansanliikkeen. Päättyneellä viikolla yksin Keralan osavaltiossa 700 kilometriä pitkään ihmisketjuun osallistui 3,5 miljoonaa ihmistä.

Singhin viimeinen
iikko vallassa?


Hinduja intialaisista on yli 80 prosenttia, tänä päivänä noin 700 miljoonaa ja Ram Janambhoomi- temppelin rakentaminen Ayodhaan on nostettu tämän uskonnon herätysliikkeen ensimmäiseksi tehtäväksi. Maksoi mitä maksoi.

Ja maksaahan se. Kuinka paljon ja kenelle, siitä tiedämme enemmän lähipäivinä, kun parlamentti kokoontuu kaaoksen keskellä ensi keskiviikkona kaatamaan hallitusta.

Mitä siitä seuraa, sitä ei tiedä kukaan. Pääministeri Singhiä henkeen ja vereen vastustava lehdistö spekuloi niin mielikuvituksellisilla mahdollisuuksilla, ettei niitä kehtaa edes lainata. Mikään ei ole varmaa, eivät edes ennenaikaiset vaalit.

Kansanvallan ystäviä lohduttanee tieto, että pääministeri Singh on luvannut vapauttaa kaikki temppelikiistan yhteydessä pidätetyt kansanedustajat, niin että hekin pääsevät osallistumaan kaatajaisiin.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: KU

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia