Hiililaki nollaisi päästöt vuonna 2050 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hiililaki nollaisi päästöt vuonna 2050

Hiilidioksidipäästöt pitää puolittaa jokaisella vuosikymmenellä. Se on mahdollista, sillä uusiutuvan energian osuus on viime vuosikymmenellä tuplaantunut 5,5 vuoden välein, sanovat tutkijat.

Ilmastonmuutos voidaan saada kuriin suunnitelmalla, joka puolittaa hiilidioksidipäästöt joka vuosikymmenellä ja nollaa ne vuoteen 2050 mennessä. Kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa "hiililakia" Science-lehden artikkelissaan.

Suunnitelman mukaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvien kokonaispäästöjen on ohitettava huippunsa vuoteen 2020 mennessä ja käännyttävä jyrkkään laskuun. Vain siten esiteollisen ajan jälkeinen ilmaston lämpeneminen voidaan pitää reilusti alle kahdessa asteessa, kuten Pariisin kokouksessa päätettiin vuonna 2015. Lämpötila on jo noussut 1,1 astetta.

"Aloimme Pariisi kokouksen jälkeen laatia tieteellistä tiekarttaa alle kahden asteen tavoitteeseen pääsemiseksi", kertoo tutkijaryhmään kuuluva Owen Gaffney Tukholman yliopiston Resilience Centrestä.

Hiililaiksi kutsutun periaatteen pohjana on Mooren lakina tunnettu ennuste siitä, että tietokoneiden teho kaksinkertaistuu kahden vuoden välein. Gordon Mooren vuonna 1965 esittämä ennuste muuttui alan tavoitteeksi, jossa on pysytty.

Nopea aloitus tarpeen

Hiililailla halutaan varmistaa se, että kovimmat ponnistukset kasvihuonekaasujen vähentämiseksi tehdään pikaisesti. Päästöt on puolitettava jaksolla 2020–2030 ja sitä seuraavilla vuosikymmenillä vuosituhannen puoliväliin asti, Gaffney selittää.

Vuonna 2016 hiilidioksidipäästöt olivat 38 miljardia tonnia, samoin kuin kahtena edellisenä vuonna. Jos ne nousevat 40 miljardiin tonniin vuonna 2020, siitä on leikattava 20 miljardia vuoteen 2030 mennessä.

Päästöjen kasvun taittuminen viime vuosina johtuu Gaffneyn mukaan paljolti Kiinasta, mutta vielä ei ole varmaa, onko huippu jo takana.

Science kertoo, että vuonna 2013 Kiinan hiilen käyttö kasvoi 3,7 prosenttia mutta laski saman verran vuonna 2015. Kiinan tuulivoimakapasiteetti oli 400 megawattia vuonna 2004 ja nousi 145 000 megawattiin vuonna 2016.

Jarruttaja putoaa kelkasta

"Uusiutuvan energian osuus on viime vuosikymmenellä tuplaantunut maailmassa 5,5 vuoden välein. Jos sama tahti jatkuu, fossiiliset polttoaineet katoavat kuvasta paljon ennen vuotta 2050", tutkimusta vetänyt Stockholm Resilience Centren johtaja Johan Rockström sanoo.

Hiililain mukaan hiilen käyttö loppuisi kaudella 2030–2035 ja öljyn 2040–2045. Tutkijat painottavat, että sen toteutuminen edellyttää tiukkaa tiekarttaa kaikille talouden aloille.

"Määrittelemme konkreettiset askeleet, joilla hiilivapaa yhteiskunta saavutetaan vuonna 2050. Tarvittavia toimia välttelevät yritykset menettävät seuraavan teollisen vallankumouksen ja parhaat mahdollisuutensa tehdä voittoa tulevaisuudessa", saksalaisen Potsdam Institute for Climate Impact Researchin johtaja Hans Joachim Schellnhuber sanoo.

Suunnitelma edellyttää uusiutuvan energian osuuden kaksinkertaistumista jatkossakin 5–7 vuoden välein, tekniikoiden kehittämistä hiilen poistamiseksi ilmakehästä sekä maataloudesta ja metsänhakkuista syntyvien päästöjen nopeaa vähentämistä.

Tuet pois fossiilisilta

Vuoteen 2020 mennessä pitää lopettaa valtioiden arviolta yli 500 miljardin euron tuet fossiilisille polttoaineille sekä investoinnit hiilentuotantoon. Suunnitelmat hiilestä luopumisesta täytyy tehdä kaikissa teollistuneen maailman kaupungeissa ja isoissa yrityksissä.

Nopeasti kasvavia talouksia Intiassa, Indonesiassa ja muualla tulee auttaa siirtymään ekologisiin ratkaisuihin. Ne eivät voi turvautua hiileen, kuten Kiina teki, Gaffney muistuttaa.

Intiassa nyt rakenteilla ja suunnitteilla olevat hiilivoimalat käyttäisivät noin puolet planeetan jäljellä olevasta hiilibudjetista, ilmenee Kalifornian yliopiston tutkijan Steven Davisin lähiaikoina julkaistavasta tutkimuksesta.

Davis pitää pikaista luopumista hiilestä mahdollisena, mutta se vaatii "herkulesmaisia ponnistuksia" kaikilta sektoreilta, politiikka mukaan lukien. Epäonnistuminen avaa ovet vuosikymmeniä kestävälle ilmastokatastrofille, hän varoittaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia