Hallitus leikkaa jälleen kehitysyhteistyöstä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hallitus leikkaa jälleen kehitysyhteistyöstä

Kehysriihessä päätettiin, että kehitysyhteistyöstä leikataan viime vuonna ilmoitettujen 300 miljoonan euron lisäksi 25 miljoonaa euroa lisää.

Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä 25 miljoonaa euroa lisää vuodesta 2018 lähtien. Päätös tehtiin kehysriihineuvotteluissa, jonka tuloksista tiedotettiin eilen illalla. Kehysriihessä päätetään valtion menojen päälinjoista vuosina 2017–2020.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan leikkauksen jälkeen Suomen kehitysyhteistyön osuus bruttokansantulosta on 0,39 prosenttia. Suomen ja muiden rikkaiden maiden tavoite on 0,7 prosenttia.

Päätös on kova isku kehitysyhteistyölle, sillä jo viime vuoden hallitusohjelmassa kehitysyhteistyöstä päätettiin tänä vuonna leikata 300 miljoonaa euroa.

Kirkon Ulkomaanapu kritisoi päätöstä tuoreeltaan julkaistussa tiedotteessaan. Se muistuttaa, että 0,7 prosentin tavoite karkaa nyt yhä kauemmas.

"Maailmassa on nyt enemmän ja vaikeampia humanitaarisia kriisejä kuin koskaan aiemmin. Hätä lähtömaissa ja pakolaisleireillä on suuri. Tilanteen ratkaiseminen vaatii välitöntä reagointia, sitoutumista pitkäjänteiseen työhön ja tukeen. Tässä suhteessa hallituksen politiikka on erittäin lyhytnäköistä", Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg sanoo.

Myös Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen sanoi, että leikkaukset nostavat esiin kysymyksen siitä, onko 0,7-tavoite Suomelle vitsi. Kepan toiminnanjohtajan Timo Lappalaisen mukaan leikkaukset osoittavat "täydellistä piittaamattomuutta".

"Näytämme valitettavasti jäävän aivan eri seuraan globaalissa vastuunkannossa kuin muut Pohjoismaat. Tällä on valitettavasti myös vaikutusta Suomen asemaan kansainvälisessä yhteisössä, jossa juuri nyt tarvittaisiin tarmokasta yhteistyötä pakolaisuuden, köyhyyden ja muiden globaalien ongelmien ratkaisemiseksi", sanoo puolestaan Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

TÄYDENNYS 6.4. Lisätty Seppo Rissasen, Hanna Markkula-Kivisillan ja Timo Lappalaisen kommentit.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia