Haamukoulujen tilalle oikeita oppilaitoksia Sierra Leonessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Haamukoulujen tilalle oikeita oppilaitoksia Sierra Leonessa

Sierra Leonen opetuministeriö kitkee maata rasittavaa korruptiota omalta tontiltaan. Tukihuijausten syynä on usein opettajien kehno palkkataso.

Sierra Leonen opetuministeriö kitkee maata rasittavaa korruptiota omalta tontiltaan. Tukihuijausten syynä on usein opettajien kehno palkkataso.

Magnus Kamara on erilainen koulutarkastaja: hänet on pestattu etsimään kouluja, joita ei ole olemassa.

"Kokemus on järkyttävä. Olen vierailut kaupungeissa ja kylissä, joissa ei ole koulurakennuksia saati oikeita opettajia, mutta valtio on silti maksanut heille palkkaa joka kuukausi", opetusministeriön pestaama Kamara kertoo.

Tonkolilista maan pohjoisosassa löytyi kahdeksan niin sanottua haamukoulua, joilla oli pitkät oppilasluettelot. Ainutkaan oppilas ei kuitenkaan ollut tarkastajan tavattavissa.

 

Ministeriöt mukana huijauksessa

Opetusministeri Minkailu Bah on ottanut asiakseen lopettaa rötöstelyn, jota hän kuvaa huolellisesti suunnitelluksi operaatioksi.

Bahin mukaan valtion varojen kavaltamiseen osallistuu väkeä sekä opetusministeriöstä että palkat maksavasta valtiovarainministeriöstä.

Kummastakaan ministeriöstä ei saatu kommenttia ministerin syytöksiin.

Haamukoulujen olemassaolo paljastui, kun ministeri alkoi selvittää toiminnassa olevien opinahjojen ja niiden palkkalistoilla olevien opettajien sekä oppilaiden määriä.

Bah vannoo nujertavansa aaveet.

"Ensimmäiseksi aion sulkea Tonkolilin haamukoulut. Pyysin nähdä erään koulun opettajat, mutta eteeni ilmestyneistä 20 nuoresta naisesta ja miehestä yksikään ei ollut palkattu opettaja. Koulurakennustakaan ei löytynyt", tarkastusmatkaa johtanut ministeri kertoo.

Väki kaikkosi saman tien, kun heille selvisi, että poliisi oli tulossa paikalle, hän jatkaa.

 

Korruptio peräisin jo sotaa edeltävältä ajalta

Sierra Leonen koulujärjestelmä romuttui vuosien 1991-2002 katkerassa sisällissodassa. Rakennukset tuhoutuivat ja oppilaat sekä opettajat ajettiin hajalleen.

Haamukoulut juontuvat kuitenkin jo sotaa edeltävältä ajalta, yhteiskunta- ja kasvatustieteilijä Thomas Kobba sanoo.

"Kyse on korruptiosta, joka oli pesiytynyt yhteiskunnan rakenteisiin ja revähti valloilleen sodan jälkeen valtavan köyhyyden sekä yleisen moraalin heikkenemisen vuoksi", hän selittää.

Opettajien ja opetusviranomaisten kehnot palkat ruokkivat korruptiota mahdollistaen haamujärjestelmän. Opettajien keskipalkka jää alle 50 euron kuussa, eikä sillä elätä perhettä.

Kansainvälisten avustusjärjestöjen tukema Sababu-projekti on auttanut koulujen jälleen- ja uudisrakentamista tärkeimmissä keskuksissa, mutta työ on monesti tehty hutiloiden. Kalusteista ja koulutarvikkeista on jatkuva pula.

Viime vuoden syyskuussa valtaan tullut presidentti Ernest Bai Koroman hallitus on vakuuttanut taistelevansa hallinnon korruptiota vastaan.

Tehtävä on suunnaton. Esimerkiksi uusien opettajien palkkoja ei ole kyetty maksamaan kuukausiin, mikä on johtanut erouhkauksiin. Opetusministeriön mukaan rahat hupenivat haamupalkkoihin.

IPS tapasi haamuopettajan, joka kertoi laittaneensa nimensä yhden kuvitteellisen koulun henkilökuntaluetteloon, koska viraston väki lupasi siitä maksun. Se tuli työttömälle tarpeeseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia