Groznyin enkeleille turvapaikka Suomesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Groznyin enkeleille turvapaikka Suomesta

Gatajevit eivät vieläkään tiedä miksi Liettuan turvallisuusviranomaiset ottivat heidät silmätikukseen.

Hadižat ja Malek Gatajev sekä kolme heidän alaikäistä lastaan ovat saaneet Suomesta poliittisen turvapaikan Venäjällä kohtaamansa poliittisen ajojahdin vuoksi. Groznyin enkeleiksi kutsuttuja Gatajevejä syytetään myös Liettuassa lasten kaltoinkohtelusta pariskunnan ylläpitämässä tšetšeenilasten orpokodissa.

Tapausta on pyöritelty eri oikeusasteissa Suomessa ja Liettuassa jo pitkään.

Gatajevit ylläpitivät alunperin Groznyissa orpokotia, mutta joutuivat pakenemaan Liettuaan viranomaisten jatkuvan painostuksen vuoksi. He saivat myöhemmin vuonna 2009 Liettuassa 10 kuukauden vankeustuomion, jota sittemmin vielä pidennettiin.

Kun Liettuan korkein oikeus päätti ottaa tapauksen uuteen käsittelyyn, ja Gatajevit pääsivat vapaalle odottamaan tuomiota, he siirtyivät Suomeen ja anoivat poliittista turvapaikkaa. Maaliskuussa 2010 Maahanmuuttovirasto antoi Gatajeveille kielteisen päätöksen, josta nämä valittivat hallinto-oikeuteen.

Yle Uutisten haastattelussa Gatejevit kertoivatkin olevansa erittäin helpottuneita uudesta päätöksestä.

EU-politiikan umpisolmu

Malik Gatajev sanoo, ettei edelleenkään tiedä, miksi Liettuan turvallisuusviranomaiset ottivat hänen perheensä kohteekseen.

"Vaimoni kanssa teimme mitä kaksi ihmistä voi tehdä, pelastimme lapsia, annoimme heille kaiken mitä voimme. Me emme olleet sissejä, vakoojia, emme tehneet myyräntyötä Liettuan valtiota vastaan", Gatajev sanoi.

Gatajevien tukijaryhmä on vakuuttunut, että he ovat joutuneet Liettuan turvallisuusviranomaisten, mahdollisesti myös Venäjän turvallisuuselinten vainon kohteeksi.

Gatajevin mukaan Liettuassa kärsityn mielivallan todistaminen ei ollut helppoa, koska Liettua on eurooppalainen maa ja EU:n jäsen.

Päätös poliittisen turvapaikan myöntämisestä toisesta EU-maasta tulleelle on harvinaista Suomessa ja on herättänyt keskustelua ihmisoikeusasiantuntijoiden keskuudessa. Suomen Maahanmuuttovirasto ei ole kommentoinut tapausta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia