Uutiset Maatalous ja kehitysmaat

Ghana tukee pienviljelijöitä ruuantuotannon turvaamiseksi

Ruuantuotannon lisääminen on kohtalonkysymys Ghanassa, jonka lähes 30-miljoonainen väestö kasvaa 2,5 prosentin vuosivauhtia. Maanviljelijöitä tuetaan muun muassa korvaamalla lannoite- ja siemenkuluja.
Maanviljelijöitä pellolla Ghanassa
Ghanalainen pienviljelijä Paul Ayormah (kesk.) hoitaa maissipeltojen kitkemisen talkoilla naapuriensa kanssa. (Kuva: Jamila Akweley Okertchiri / IPS)

(IPS) -- Paul Ayormah ja muut pienviljelijät ovat kitkeneet koko päivän ystävänsä puolen hehtaarin maissipeltoa. ”Huomenna on vuorossa minun peltoni”, Ayormah sanoo.

Ghanan Kwahu Aframin tasankoalueen tilalliset ovat tänä vuonna turvautuneet talkootyöhön pitääkseen peltonsa kunnossa.

”Teemme sen säästääksemme kuluissa”, Ayormah sanoo. Samasta syystä viljelmille on levitetty lehmänlantaa keinolannoitteen ohella.

Isältä peritty peltotilkku on Ayormahin viisilapsisen perheen ainoa elättäjä. Hyvänä vuonna se tuottaa 40 säkkiä maissia, josta maksetaan Koforiduan torilla noin 24 euroa säkiltä.

”Raha kuluu perheen elättämiseen. Kaksi lapsistani on korkeakoulussa, yksi lukiossa ja kaksi käy peruskoulua, joten tiukkaa tekee”, Ayormah sanoo. Hän odottaa tänä vuonna kelvollista muttei ennätyksellistä satoa.

Maatalous on pientilavaltaista

YK:n ruokajärjestön FAOn mukaan maatalous tuottaa 54 prosenttia Ghanan kansantuotteesta ja työllistää 52 prosenttia työvoimasta. Maatalous on pientilavaltaista: noin 60 prosenttia tiloista jää alle 1,2 hehtaarin ja on kastelussa riippuvaisia sateista.

Ghanan hallitus aloitti vuonna 2017 viisivuotisen maatalouden kärkihankkeen, jonka on määrä tuottaa lisää ruokaa ja työtä. Samalla yritetään vähentää elintarvikkeiden tuontia.

Ghanan tärkein maataloustuote on perinteisesti ollut kaakao, mutta ruokakasveja, kuten riisiä, maissia ja soijaa, halutaan nyt kasvattaa enemmän.

Valtion tuki korvaa puolet lannoitteiden ja siemenien hankintakuluista 0,8–1,2 hehtaarin tiloilla. Viljelijä maksaa puolet omasta osuudestaan eli noin kymmenen euroa etukäteen ja toisen puolen sadon valmistuttua.

Ayormah sai tukea viime vuonna, mutta sateiden lykkääntyminen ja armeijamadot veivät miltei puolet sadosta. Viimeinen lannoite-erä jäi maksamatta, eikä tukea herunut tälle vuodelle.

”Aion maksaa velan tämän vuoden sadosta saadakseni ensi vuonna valtion lannoitetta ja huippusadon”, hän suunnittelee.

Väestönkasvu uhkaa saavutuksia

Ruuantuotannon lisääminen on kohtalonkysymys Ghanassa, jonka lähes 30-miljoonainen väestö kasvaa 2,5 prosentin vuosivauhtia. ”Vuotuinen väestönlisäys on hälyttävät 700 000–800 000 henkeä”, maan väestöneuvostoa johtava tohtori Leticia Appiah sanoo.

Kun perheet saavat enemmän lapsia kuin mihin niillä on varaa, myös valtiolle koituu lisää sosiaalimenoja, hän muistuttaa.

Vuonna 2011 aloitettu öljyntuotanto nosti Ghanan talouskasvun hetkeksi 14 prosenttiin, mutta vuonna 2016 se oli enää 3,5 prosenttia. Tälle vuodelle ennakoitiin keväällä 8,5 prosentin kasvua.

Jotta Ghanan ongelmat eivät pahenisi, valtion on varmistettava, että lisääntymisterveyden palvelut ovat kaikkien ulottuvilla, Appiah painottaa.

Maatalous ja kehitysmaat maatalousruoka Ghana Suomen IPS

Lue myös

Maissipeltoa Zimbabwessa

Maanviljelijä voisi olla tulevaisuuden ammatti Zimbabwessa, mutta nuorten on vaikea päästä alalle

Zimbabwen epäonnistuneen maatalousreformin jälkeen lainansaanti maanviljelyä varten on vaikeutunut. Etenkin nuorten on vaikea päästä alalle. ”Eivät kaikki nuoret viljelijät halua kasvattaa maissia. Me haluamme kokeilla jotain muutakin”, sanoo 27-vuotias viljelijä Lihle Moyo.
Naiset kuokkivat maata maissipellolla.

Ikuisuusongelma: miten saada kaikille riittävästi ruokaa? Uusi afrikkalais-eurooppalainen tutkimushanke etsii ratkaisua kaupunkien ”ruokalaboratorioiden” avulla

Suomen Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa uudessa tutkimushankkeessa etsitään ratkaisuja ruokajärjestelmien ongelmiin kuudessa Afrikan maassa. Esimerkiksi Ugandassa muodostetaan viljelijöiden tuottajayhdistyksiä ja perustetaan maissin prosessointilaitos. Tutkijat uskovat, että ratkaisuja voidaan soveltaa laajemminkin.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Veneitä joen rannassa.

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”

Mosambikin Cabo Delgadon väkivaltaisuuksissa ei ole kyse vain uskonnosta vaan muun muassa etnisten ryhmien välisestä kyräilystä, luonnonvarojen epätasa-arvoisesta jakautumisesta ja ylipäätään syvästä eriarvoisuuden kokemuksesta, sanovat tutkijat.
Ihmisiä mielenosoituskyltit käsissä.

Uganda kiristää seksuaalirikoslainsäädäntöään – Seksuaalivähemmistöt ja seksityöläiset voivat joutua rekisteriin

Ugandan tiukan homovastainen lainsäädäntö sai paljon huomiota vuonna 2014. Perustuslakituomioistuin kumosi lain, mutta nyt maassa on menossa läpi uusi lakimuutos.
Lähikuva rokotteen antamisesta käsivarteen.

Kääntyvätkö rikkaat maat rokotepatenteista luopumisen kannalle? – Yhdysvallat ilmoitti kannattavansa patenttivapautusta, nyt EU:lta vaaditaan samaa

Matalan tulotason maat ovat saaneet 0,3 prosenttia koronarokotteista. Rikkaat maat ovat vastustaneet rokotepatenteista luopumista, mutta Yhdysvaltain yllättävä mielenmuutos voi muuttaa tilanteen.
Nainen piirtämässä ylhäältä takaapäin kuvattuna, piirroksessa lukee Stop Violence Against Girls.

Tuore raportti vaatii Etelä-Aasian maita parantamaan seksuaalirikoslainsäädäntöään – Uhreille tehdään neitsyystestejä, poliisit vähättelevät rikoksia

Kuudessa Etelä-Aasian maassa tehdyn raportin mukaan kaikissa maissa lakien tarjoama suoja seksuaalista väkivaltaa vastaan on puutteellinen. Monissa maissa tapaukset sovitaan oikeussalin ulkopuolella eivätkä uhrit saa oikeutta.
Maskilla suojautunut mies pitää kädessään kylttiä, jossa lukee We stand with the people of Myanmar: never again to military rule.

Kansalaisjärjestöt vaativat YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan Myanmarille asevientikiellon – ”Lausuntojen aika on ohi”

Yhdenkään hallituksen ei pitäisi myydä Myanmarin sotilasjuntalle yhtäkään luotia, vaatii yli 200 kansalaisjärjestöä. Turvallisuusneuvoston on kuitenkin vaikea ryhtyä voimakkaisiin toimiin Myanmaria vastaan etenkin Kiinan ja Venäjän vastustuksen vuoksi.

Tuoreimmat

Uganda kiristää seksuaalirikoslainsäädäntöään – Seksuaalivähemmistöt ja seksityöläiset voivat joutua rekisteriin
Kääntyvätkö rikkaat maat rokotepatenteista luopumisen kannalle? – Yhdysvallat ilmoitti kannattavansa patenttivapautusta, nyt EU:lta vaaditaan samaa
Tuore raportti vaatii Etelä-Aasian maita parantamaan seksuaalirikoslainsäädäntöään – Uhreille tehdään neitsyystestejä, poliisit vähättelevät rikoksia
Kansalaisjärjestöt vaativat YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan Myanmarille asevientikiellon – ”Lausuntojen aika on ohi”
Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”
Intian korona-aalto uhkaa lisätä äitiys- ja lapsikuolleisuutta – ”On klinikoita, joilla ei ole antaa sairaille mitään muuta kuin parasetamolia”
YK:n kehitysohjelma: Myanmar lähestyy talousromahdusta – Köyhien määrä voi kaksinkertaistua
Kolmannes Afganistanin väestöstä on ruokapulassa – Sääilmiö La Niña pahentaa konfliktin ja koronan vaikutuksia
Raportti: Konfliktien riski voisi vähentyä, jos ympäristöä suojeltaisiin paremmin
Koronapandemia lopetti ihmiskaupan uhrien palvelut Zimbabwessa – ”En tiedä, miten oikein selviydyn”

Luetuimmat

Mosambikin väkivaltaa selittää moni muukin tekijä kuin uskonto – ”Nuoret kohtaavat toivottomuutta, kehityksen puutetta ja syrjintää”
Kolmannes Afganistanin väestöstä on ruokapulassa – Sääilmiö La Niña pahentaa konfliktin ja koronan vaikutuksia
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
YK:n kehitysohjelma: Myanmar lähestyy talousromahdusta – Köyhien määrä voi kaksinkertaistua
Raportti: Konfliktien riski voisi vähentyä, jos ympäristöä suojeltaisiin paremmin
Intian korona-aalto uhkaa lisätä äitiys- ja lapsikuolleisuutta – ”On klinikoita, joilla ei ole antaa sairaille mitään muuta kuin parasetamolia”
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan
Angolasta tuli hiljattain 22:s homouden sallinut Afrikan maa, mutta ruohonjuuritasolla se ei vielä näy – Litilson, 25, kuoli pahoinpitelyn uhrina