Uutiset GM-ruoka

Geenimanipulointi luonut supertuholaisia ja -rikkaruohoja

Geenimanipuloinnin saavutukset maanviljelyssä ovat joskus jotain ihan muuta kuin on luvattu, sanotaan uudessa selvityksessä.

Vastoin väitteitään, geenimanipulointi on lisännyt torjunta-aineiden käyttöä ja on edistänyt supertuholaisten syntymistä, samalla kun kasvien sadot ovat pysyneet samana, sanotaan 20 kansalaisjärjestön yhdessä tuottamassa GMO-raporttissa.

Esimerkiksi Intiassa geenimanipuloidun Bollgard-puuvillan piti torjua erittämällään aineella kasveja tuhoavia toukkia. Toukat ovat kuitenkin kehittäneet aineelle vastustuskyvyn ja kasviin on täytynyt jo lisätä uusia geenejä, raportissa kerrotaan.

Näiden niin sanottujen geenimanipuloitujen kasvien aineille vastustuskykyisten supertuholaisten lisäksi tekijät sanovat geenimanipuloinnin edistävän superrikkaruohojen kehittymistä. Joidenkin torjunta-aineille vastustuskykyisten viljelyskasvien riski on, että ne siirtävät vastustuskyvyn rikkaruohoihin.

Pääasiallinen puolustus geenimanipuloinnille on ollut, että se vähentää kemikaalien käyttöä. Raportin mukaan tuholaismyrkkyjen ja muiden torjunta-aineiden käyttö on kuitenkin vain lisääntynyt. 

Osasyynä pidetään sitä, että joidenkin tuholaisten, joihin geenimanipuloitujen kasvien suojausta ei ole kohdistettu, määrä on noussut hurjasti. Geenimanipuloidun puuvillan käyttöönoton jälkeen esimerkiksi Kiinassa aiemmin vähän esiintyneiden tuholaisten määrä on 12-kertaistunut, kertoo International Journal of Biotechnology -lehdessä julkaistu tutkimus.

Navdanaya-järjestön Intian Vidarbdhassa tekemän tutkimuksen mukaan tuholaismyrkkyjen käyttö on jopa 13-kertaistunut GM-puuvillan myötä.

Sadon paraneminenkaan ei aina tunnu olevan totta. Selvityksessä käydään läpi useita tutkimuksia, joiden mukaan geenimanipuloidut kasvit eivät tuota lupaamiaan määriä satoja ja jotkin ovat jopa perinteisiä viljelyskasveja heikompia.

Raportti varoittaa myös GM-ruoan mahdollisista terveysvaikutuksista. Esimerkiksi itsenäisen geenitekniikkatutkimuksen keskus CRIIGEN, sekä Caenin ja Rouenin yliopistot saivat Euroopan neuvoston päätöksen myötä tutkia GM-jätti Monsanton rotilla tehtyjen ruokintatutkimusten tuloksia. 

Tutkijoiden mukaan kolmea hyväksyttyä viljalajia syöneet hiiret kärsivät sisäelinvahinkoja.

The Guardian -lehden mukaan Monsanto kieltää raportin syytökset, vedoten siihen, että vaikka GM-ruokaa syödään laajalti yhtään siihen liittyvää sairautta ei yhtiön mukaan ole todistettu ilmenneen.

Raportti ilmaisee huolensa myös alan monopolisoitumisesta ja patenttien kautta syntyvistä siemenmonopoleista. Esimeriksi Intiassa Monsanto hallitsee 95 prosenttia puuvillansiementen markkinoista.

GM-ruoka ruokabiodiversiteetti

Lue myös

Geenilohi pyrkii Yhdysvaltain markkinoille

Maailman ensimmäiset geenimuunnellut kalat saattavat pian ilmestyä amerikkalaisten ruokapöytiin, jos lohia jalostavan biotekniikkayrityksen lupahakemus hyväksytään.

FAO: GM-ruokatuotanto ei ole lähellekään aukotonta

Maailmanlaajuisessa selvityksessä kävi ilmi lähes 200 saastumistapausta kymmenen vuoden sisällä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Ihminen puolilähikuvassa.

Transsukupuoliset ovat ahtaalla Unkarissa, jossa ei voi enää muuttaa juridista sukupuolta – ”Monen nuoren haaveet on nyt viety”, sanoo kansalaisaktivisti Tina Kolos Orbán

Unkarin parlamentti nuiji keväällä läpi lain, jonka mukaan sukupuoli on pysyvä ominaisuus eikä nimeäkään voi enää vaihtaa. Transvanilla-järjestössä toimiva Tina Kolos Orbán toivoo kansainvälistä tukea mutta muistuttaa, että paras tapa edistää transsukupuolisten oikeuksia on tukea oman maan transihmisiä – myös Suomessa.
Vuoria meren takana.

Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä

Korona on aiheuttanut taloustaantuman, josta selviytyäkseen osa Tyynenmeren saarten kaupunkilaisista on ryhtynyt kalastamaan. Konflikteilta ei ole vältytty, kun osa kalastaa suojeltuja lajeja tai menee väärille apajille.
Keramiikkapisaroita riippuu puista.

Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin tällä viikolla Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”

Töölönlahden ympäristössä on näytteillä kestävän kehityksen tavoitteita käsitteleviä teoksia aina biotaiteesta performansseihin ja osallistavaan taiteeseen. Kantavana teemana on ihmisen vastuun ymmärtäminen, kertoo näyttelyn kuratoinut taiteilija Marika Tomu Kaipainen.
Nainen puolilähikuvassa, taustalla puita.

Vuoden YK:n ystävä -tunnustus professori Eeva Furmanille

”Vaikka tilanne on erittäin vakava, siirtyminen kestäville poluille on vielä mahdollinen. Omilla toimillani haluan luoda lapsille uskoa tulevaisuuteen”, sanoo YK-liiton kunniamaininnalla palkittu Suomen kestävyyspaneelin johtaja Eeva Furman.
Riisiä ja papuja pahvilautasella.

Maailman ruokaohjelma vertaili ruuan hintaa Etelä-Sudanista Yhdysvaltoihin – Pahimmillaan perusruoka-annos maksaa 186 prosenttia palkasta

Jos eteläsudanilaisen perusruoka-annoksen hinta suhteutettaisiin yhdysvaltalaiseen tulotasoon, ateriasta saisi pulittaa peräti 336 euroa.

Tuoreimmat

Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä
Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin tällä viikolla Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”
Vuoden YK:n ystävä -tunnustus professori Eeva Furmanille
Maailman ruokaohjelma vertaili ruuan hintaa Etelä-Sudanista Yhdysvaltoihin – Pahimmillaan perusruoka-annos maksaa 186 prosenttia palkasta
Koronavirus lisännyt rajusti lasten humanitaarisen avun tarvetta Länsi-Afrikassa – Mauritaniassa ruoka-avun tarve on nelinkertaistunut
Intian vertaisvalistajat auttavat pakkotyön uhreja, jotka voivat olla jopa sukupolvien mittaisessa velkavankeudessa
Transsukupuoliset ovat ahtaalla Unkarissa, jossa ei voi enää muuttaa juridista sukupuolta – ”Monen nuoren haaveet on nyt viety”, sanoo kansalaisaktivisti Tina Kolos Orbán
Saudi-Arabia ei päässyt YK:n ihmisoikeusneuvostoon – Kiinallekin aiempaa vähemmän ääniä
Raportti: Nälkä on ”hälyttävällä” tasolla 11 maassa – Koronapandemia osoittaa ruokajärjestelmän puutteet
Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet jyrkästi 20 vuoden aikana, ja suurin selitys on ilmasto, sanoo tuore YK-raportti

Luetuimmat

Selvitys: Suomen somalitaustaiset miehet vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista – Silpominen vaikuttaa myös miesten elämään
Transsukupuoliset ovat ahtaalla Unkarissa, jossa ei voi enää muuttaa juridista sukupuolta – ”Monen nuoren haaveet on nyt viety”, sanoo kansalaisaktivisti Tina Kolos Orbán
Seminaari: Kestävän kehityksen kysymykset otetaan journalismissa nykyään paremmin huomioon, mutta parannettavaa riittää
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa
Raportti: Ainakin 13 maata kriminalisoi yhä transsukupuolisuuden – ”Tämä on vaikeaa aikaa transihmisille”
Raportti: Nälkä on ”hälyttävällä” tasolla 11 maassa – Koronapandemia osoittaa ruokajärjestelmän puutteet
Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet jyrkästi 20 vuoden aikana, ja suurin selitys on ilmasto, sanoo tuore YK-raportti
Oikeus määräsi Kenian viranomaiset jättikorvauksiin lyijymyrkytyksen uhreille – Kaikki sai alkunsa Phyllis Omidosta, joka on nyt monien sankari
Koronavirus lisännyt rajusti lasten humanitaarisen avun tarvetta Länsi-Afrikassa – Mauritaniassa ruoka-avun tarve on nelinkertaistunut
Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvanut tänä vuonna – ”Suurin osa säähän liittyvistä katastrofeista vasta tulossa”