Uutiset

Gazan vangit tapasivat omaisensa

Israel höllensi vuodesta 2007 voimassa ollutta vierailukieltoa.
Mielenosoitus nälkälakkolaisten puolesta Gazassa keväällä 2012. (Kuva: Joe Catron / cc 2.0)

24 Israelin vankiloissa istuvaa gazalaisvankia on päässyt tapaamaan omaisensa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Punaisen Ristin maanantaina välittämä vierailu oli osa toukokuussa tehtyä sopimusta, jolla Israel sai lopetettua kuukauden kestäneen 1 600 palestiinalaisvangin nälkälakon.

Israelin vankiloissa istuvat palestiinalaiset lakkoilivat vierailukiellon lisäksi huonoja vankilaoloja sekä pitkiä pidätysaikoja vastaan. Muutama vanki on yhä lakossa, heidän joukossaan yli 90 päivää lakossa ollut Akram al-Rekhawi.

Israel kielsi perhevierailut Gazan vangeilta vuonna 2007 muutama kuukausi sen jälkeen, kun palestiinalaismilitantit olivat siepanneet israelilaisen sotilaan. Hänet vapautettiin vasta vuonna 2011. Israelin mukaan vankivierailuja on nyt tarkoitus järjestää viikoittain.

Useimmat gazalaisvangit saavat yhä odottaa vierailijoita, sillä yhteensä Israelin vankiloissa on reilut 550 miestä, joiden perheet elävät Gazassa. Punainen Risti vaatii, että heidän vierailuoikeutensa palautetaan täysin.

"Kansainvälisen humanitaarisen lain mukaan Israelin viranomaisilla on velvoite sallia vierailut", muistuttaa Punaisen Ristin delegaation johtaja Juan Pedro Schaerer.

Israel ja PalestiinaVankien oikeudet oikeus ja rikoskonflikti IsraelPalestiina

Lue myös

Kuva kaupungista vuorelta otettuna.

Maailmanpolitiikka iskee vasten kasvoja Länsirannalla

”Kehitysyhteistyöllä tuetaan Palestiinaa, kun samalla kaupan ja muiden tukien kautta tuetaan Israelia”, kirjoittaa Sonja Hyötylä, joka vietti kolme kuukautta miehitetyllä Länsirannalla. Hän yllättyi siitä, kuinka ristiriitaisilta kansainvälisen yhteisön ja EU:n toimet palestiinalaisten arjessa näyttivät.
Mielenosoittajia jonossa Palestiinan lippujen kera

Palestiinalaiskylän rauhanaktivistit uhmaavat miehitystä

Beit Ummarissa on tapahtunut paljon väkivaltaisia yhteenottoja palestiinalaisten ja israelilaisten välillä. Se on kuitenkin myös paikka, joka antaa toivoa konfliktin päättymisestä, kirjoittaa alueen tapahtumia tutkinut Miika Malinen. Paikallinen aktivisti Ali Abu Awwad uskoo, että ainoa tapa rikkoa vihan kierre on puhua toiselle osapuolelle.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puunrankoja lumen keskellä, taustalla tunturi.

Moni haluaisi reissata ekologisesti, mutta se ei ole helppoa – Tutkija toivoo, ettei kestävyys olisi vain yksittäisten matkailuyritysten brändi

Ympäristötietoinen matkaaja voi nykyisin osallistua vaikkapa merikilpikonnien suojeluun. Keskivertoturistin on kuitenkin vaikea tietää, mikä on oikeaa ekomatkailua. Matkailututkimuksen tutkijatohtorin Tarja Salmelan mukaan kaikesta matkailusta pitäisi pyrkiä tekemään ekologista.
Musta-puna-vihreä Malawin lippu taivasta ja pilviä vasten.

Malawissa havaitaan päivittäin 15–20 ihmiskauppatapausta – Rahapula ja poliittisen tahdon puute vaikeuttavat ilmiön kitkemistä

Ihmiskaupan uhreiksi joutuu Malawissa etenkin maaseudun naisia ja tyttöjä. Kansalaisjärjestöt ovat huolissaan siitä, että tekijät selviytyvät usein vain sakoilla tai kokonaan ilman rangaistusta. ”Lainvalvojat eivät täysin ymmärrä lakia ja miten sitä pitäisi tulkita”, kritisoi ihmiskaupan vastaisten järjestöjen verkoston toiminnanjohtaja Caleb Thole.
Lapsi piirustusvälineiden kanssa kuvattuna ylhäältäpäin.

Arvio: Koronaviruskriisi voi lisätä köyhien lasten määrää 86 miljoonalla – Eniten köyhyys uhkaa kasvaa Euroopassa ja Keski-Aasiassa

Koronaviruskriisistä seuraava ihmisten toimeentulon ja peruspalveluiden heikkeneminen voi syöstä lisää lapsia köyhyyteen. ”Meidän on omien vaikeuksiemmekin keskellä tärkeää tukea niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa”, muistuttaa Suomen Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.
Hengityssuojaimella suojautunut asiakas ja huivilla suojautunut myyjä vihannestorilla.

Afrikan mailla on arvokasta kokemusta kriisinhallinnasta, mutta se unohtuu länsimaisessa koronauutisoinnissa

Kun koronavirus julistettiin maaliskuussa pandemiaksi, huolestuneet katseet kohdistuivat Afrikkaan. Länsimaiset mediat ylläpitävät koronauutisoinnillaan köyhyyden ja kurjuuden värittämää Afrikka-narratiivia. Todellisuudessa manner on pärjännyt koronan vastaisessa taistelussa varsin hyvin, kirjoittavat Essi Nordbäck ja Linda Lammensalo.
Farkut lähikuvassa roikkumassa narulla.

Sosiaaliset paineet ovat usein himoshoppailun taustalla – Harkinta on paras keino välttää pikamuodin houkutukset

Huonolaatuisen ja epäeettisen pikamuodin haitat tunnetaan, mutta silti sen ostaminen houkuttaa kuluttajia. Muotoilun ja muodin professori Kirsi Niinimäki ja vastuullisuusasiantuntija Maija Lumme kertovat, miksi näin on ja miten siitä voi päästä eroon.

Tuoreimmat

Malawissa havaitaan päivittäin 15–20 ihmiskauppatapausta – Rahapula ja poliittisen tahdon puute vaikeuttavat ilmiön kitkemistä
Arvio: Koronaviruskriisi voi lisätä köyhien lasten määrää 86 miljoonalla – Eniten köyhyys uhkaa kasvaa Euroopassa ja Keski-Aasiassa
Moni haluaisi reissata ekologisesti, mutta se ei ole helppoa – Tutkija toivoo, ettei kestävyys olisi vain yksittäisten matkailuyritysten brändi
Sosiaaliset paineet ovat usein himoshoppailun taustalla – Harkinta on paras keino välttää pikamuodin houkutukset
Yli 660 000 ihmistä on paennut sen jälkeen, kun YK:n pääsihteeri vaati maailmanlaajuista tulitaukoa – Suurvallat ”kinastelevat kuin lapset hiekkalaatikolla”
Ruanda onnistui ennallistamaan yli 800 000 hehtaaria metsää – Siemenpankki auttoi metsien pelastamisessa
Jemenissä on paljastumassa koronakatastrofi – Avustusjärjestöjen mukaan hengitystieoireisiin kuolleiden määrä on noussut nopeasti
Sykloni Amphan on vaikuttanut jopa kymmenen miljoonan ihmisen elämään Bangladeshissa – ”Puoli miljoonaa perhettä on saattanut menettää kotinsa”
YK: Maailman kehitys voi tänä vuonna kääntyä taaksepäin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin – Koulutus on 1980-luvun tasolla
Unkari kielsi juridisen sukupuolen muuttamisen trans- ja intresukupuolisilta – ”Paluu pimeälle keskiajalle”

Luetuimmat

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä
Zimbabwe pidätti protestijohtajan
EU:hun pyrkivät siirtolaiset ahdingossa Balkanilla
Voisiko vaatteita valmistaa ekologisesti ja ilman hikipajoja? – Siihen tähtää uusi tutkimushanke
Kehitysyhteistyöstä tuli koronaviruksen torjuntaa – Moni suomalaisjärjestö jakaa nyt apua pandemian vaikutuksista kärsiville, mutta samalla pelätään lahjoitusten vähenemistä
Aavikkokulkusirkka on ”eloonjäämisen mestari”, jonka parvet voivat syödä päivässä 35 000 ihmisen ruuat – ”Ihmiset eivät uskalla viljellä, koska he tietävät, että ne ovat tulossa”, kertoo avustusjärjestön työntekijä Etiopiasta
”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo
Unkarin parlamentti kieltäytyi ratifioimasta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista sopimusta – ”Yritys kääntää huomio pois maan omista epäonnistumisista”, sanoo Amnesty
Sudan kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen – Toimenpiteestä saa jatkossa kolmen vuoden vankeustuomion
Ensimmäinen koronavirustartunta todettu maailman suurimmalla pakolaisleirillä – ”Tämä pandemia voi viedä Bangladeshin kehitystä taaksepäin vuosikymmenillä”