Gazan jälleenrakennus junnaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Gazan jälleenrakennus junnaa

Jälleenrakennuksen estämisestä syytetään Israelia, joka ei päästä tavaraa alueelle, mutta myös rahapula hidastaa töitä.

(IPS) -- Israelin hyökkäys tuhosi Gazan palestiinalaisalueella 11 000 kotia vuosi sitten, eikä ainuttakaan ole saatu korjattua. Jälleenrakennuksen estämisestä syytetään Israelia, joka ei päästä tavaraa alueelle.

Tarvittavista rakennusmateriaaleista on saatu Gazaan vajaat kuusi prosenttia, arvioi israelilainen ihmisoikeusjärjestö Gisha.

Kuljetusten estämisen ohella jälleenrakennusta jumittaa rahapula, sillä avunantajien lokakuussa lupaamasta viidestä miljardista eurosta puuttuu vielä paljon. Tilannetta vaikeuttavat Gazaa hallitsevan islamistisen Hamasin ja Länsirannan palestiinalaishallinnon kireät välit.

Israelin hyökkäys Gazaan viime kesänä kesti 51 päivää ja surmasi 2 200 palestiinalaista, joista yli 500 oli lapsia.

Israel päättää kaikesta

Sodan tuhojen korjaamiseksi perustettiin YK:n välityksellä Gazan jälleenrakennusmekanismi, jonka on määrä valvoa tarvikkeiden pääsyä Gazaan.

Arvostelijoiden mukaan valvonta jäi kuitenkin käytännössä Israelin käsiin. "Israelilla on määräysvalta jokaisesta Gazan talosta, Israel päättää, mitä rakennetaan", sanoo Gazassa toimivan Ma'an-kehityskeskuksen raportoija Ghada Snunu.

Sopimus antaa Israelille valtuudet hyväksyä tai hylätä jokaisen rakennusmateriaalianomuksen ja valita rakennusfirmat. Lisäksi sillä on pääsy palestiinalaishallinnon tietokantaan, josta ilmenevät Gazassa tuhottujen talojen omistajat ja sijainnit.

Gisha-järjestön mukaan Israel on määrännyt, että kaiken Gazaan tulevan rakennusmateriaalin on oltava vartijoiden ja turvakameroiden jatkuvassa valvonnassa. Hidas ja kallis byrokratia aiheuttaa sen, että rakentaminen on lähes pysähdyksissä.

76 vuoden projekti

Yhdysvaltalaisen Brookings-instituutin Qatarissa toimiva tutkimuslaitos arvioi alkuvuodesta, että jälleenrakennusmekanismi näyttää käytännössä vain laillistavan Israelin vuonna 2007 aloittaman Gazan saarron.

Avustusjärjestö Oxfamin mukaan rakennusmateriaaleja on viime kuukausina alettu saada Gazaan hieman aiempaa paremmin, mutta määrät jäävät yhä neljännekseen saartoa edeltävän ajan tavaravirroista.

"Tällä vauhdilla viime vuonna tuhottujen talojen korjaaminen veisi 17 vuotta ja tarvittavien uusien talojen rakentaminen 76 vuotta", laskee Oxfamin Arwa Mhunna.

Suurin osa sodan kodeistaan ajamasta 100 000 palestiinalaisesta elää yhä hätäisesti kyhätyissä suojissa raunioiden ja roskien keskellä.

Saarto kuristaa

Snunu muistuttaa, että viime kesän ennätyksellisen kovat pommitukset tulivat kaiken sen päälle, mitä kahdeksan vuoden saarto ja Israelin kaksi aiempaa hyökkäystä olivat saaneet aikaan.

"Gaza oli täysin tuhottu jo ennen sotaa. Jälleenrakennussopimuksessa gazalaisille luvattiin, että heidän kotinsa kunnostetaan, mutta sekä kansainvälinen yhteisö että palestiinalaishallinto ovat pettäneet lupauksensa", Snunu jatkaa.

Hänen mukaansa rakentamisesta ei tule mitään, ellei Gazan saartoa pureta. Israel valvoo nyt jälleenrakennuksen ohella niin gazalaisten saamaa ruokaa kuin heidän terveydenhoitoaankin.

Maailmanpankin toukokuisen raportin mukaan Gazan työttömyysaste on maailman korkein: 43,9 prosenttia. Nuorista on työtä vailla 67 prosenttia. Henkeä kohden laskettu kansantulo jää alle 900 euroon, mikä on kolmanneksen vähemmän kuin 20 vuotta sitten. Vähintään 80 prosenttia gazalaisista elää humanitaarisen avun varassa.

Palestiinalaisalueen faktat

  • Gazassa on asukkaita 1,8 miljoonaa ja Länsirannalla 2,6 miljoonaa.
  • Gazan pinta-ala on 365 ja Länsirannan 5 970 neliökilometriä.
  • Israel on miehittänyt alueita laittomasti vuodesta 1967. Sen Länsirannalle perustamissa siirtokunnissa asuu yli 500 000 juutalaista.
  • Israel veti siirtokuntansa Gazasta 2005. Sotilaallinen miehitys vaihtui tiukkaan taloussaartoon 2007, kun islamistinen Hamas sai alueella vallan.
  • Länsirannan palestiinalaishallintoa johtaa Fatah-järjestö, jolla on ollut huonot välit Hamasiin. Palestiinalaisten sisäinen eripura on osaltaan vaikeuttanut Lähi-idän rauhanhankkeita.

Lähde: BBC

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia