Finnfund keskeyttää tuen Hondurasin patoprojektille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Finnfund keskeyttää tuen Hondurasin patoprojektille

Rahoituslaitos ei silti usko, että patoprojektilla on yhteyttä kaksi viikkoa sitten tapahtuneeseen Berta Cáceresin murhaan.

Hollannin kehityspankki FMO sekä Suomen valtion pääosin omistama kehitysrahoituslaitos Finnfund ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä kiistellyn Agua Zarcan patoprojektin rahoituksen Hondurasissa.

"Tiedämme, että lähiyhteisöt haluaisivat hankkeen jatkuvan, mutta tilanteen rauhoittamiseksi otamme aikalisän", kerrotaan Finnfundin eilen julkaisemassa tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan lopullisia päätöksiä tehdään, kun yhtiö on vieraillut paikan päällä.

Vaatimukset patoprojektin pysäyttämisestä kiihtyivät kaksi viikkoa sitten, kun patoa pitkään vastustaneen Copinh-alkuperäiskansajärjestön johtaja Berta Cáceres murhattiin kotonaan. Hän oli saanut toimintansa vuoksi tappouhkauksia vuosia. Finnfund ei kuitenkaan usko, että patohankkeella on yhteyksiä Cáceresin murhaan.

Tiistaina murhattiin toinen Copinhin jäsen, Nelson García. FMO ilmoitti eilen vetäytymisensä syyksi jatkuvan väkivallan.

Cáceresin murhan vuoksi muun muassa kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam käynnisti kampanjan, jossa se vaati Finnfundia, FMO:ta ja muita sijoittajia vetäytymään hankkeesta.

Vielä viime viikolla Finnfund sanoi haluavansa lisää tietoa ennen kuin päätöksiä tehdään. Myös kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) sanoi Kepa.fin haastattelussa, että Suomen tuki hankkeelle jatkuu.

Kiista padosta liittyy Cáceresin edustamaan lenca-alkuperäiskansaan, jonka mukaan sen suostumusta patohankkeelle ei ole saatu. Finnfundin mukaan hanke on kuitenkin edelleen kestävällä pohjalla.

Finnfundin vetäytymisestä hankkeesta kertoivat eilen myös muun muassa Helsingin Sanomat ja Kepa.fi.

PÄIVITETTY 17.3. Nelson Garcían ja FMO:n osalta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia