Filippiiniläistyöläiset saivat ammattiliiton erityistalousalueelle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Filippiiniläistyöläiset saivat ammattiliiton erityistalousalueelle

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen mukaan kyseessä on tärkeä läpimurto.

Filippiinien metallityöntekijöiden ammattiliitto on onnistunut perustamaan ammattiyhdistyksen yhdelle maan erityistalousalueista, kertoo Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Järjestön mukaan kyseessä on merkittävä läpimurto, sillä yleensä järjestäytyminen on erityistalousalueilla kielletty tai muuten hankalaa.

Ammattiyhdistys perustettiin japanilaisomisteisen Katolec Philippines Corporationin tehtaalle syyskuussa järjestetyn työntekijöiden äänestyksen tuloksena. Tehdas valmistaa piirilevyjä elektroniikkateollisuudelle, ja sillä on reilut 350 säännöllisesti töissä olevaa työntekijää.

"Tämä ei ollut mikään helppo taistelu, koska työnantaja teki kaikkensa hajottaakseen työntekijöiden rivit. Työnantajat yrittivät harhauttaa työntekijöitä, häiritä ja jopa uhkailla", kertoi yhdistyksen tuore puheenjohtaja Fermin Galicia SASKin mukaan.

Ay-liikkeen kanssa työtä tekevän filippiiniläisen LEARN-verkoston mukaan työnantaja varoitti, että mikäli liitto perustetaan, se saattaa tarkoittaa tehtaan sulkemista. Edellisen kerran, kun asiasta äänestettiin vuonna 2010, työntekijät päätyivät vastustamaan liiton perustamista.

Ammattiyhdistyksen perustamisen taustalla olevan Filippiinien metalliliiton PMA:n mukaan seuraavaksi liitto aikoo jatkaa erityistalousalueiden sähkö- ja elektroniikka-alojen työntekijöiden järjestäytymisen tukemista. Aloilla on liiton arvioiden mukaan jopa kymmeniä tuhansia työntekijöitä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia