Fiksu.net antaa vinkkejä kestävämpään kulutukseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fiksu.net antaa vinkkejä kestävämpään kulutukseen

Hiljattain avattu www.fiksu.net on uusin verkossa toimiva ympäristöopas, joka auttaa tekemään kestävää kehitystä edistäviä päätöksiä arjessa niin kotona, töissä kuin opiskelupaikallakin. Fiksu tuottaa vähemmän jätettä -kampanjan takana ovat Helsingin YTV Jätehuolto ja 18 muuta jätehuoltoyhtiötä. Tällä hetkellä jokainen suomalainen tuottaa noin 600 kiloa jätettä vuodessa.

Fiksu tuottaa vähemmän jätettä –kampanjalla on tarkoitus ehkäistä jätteen syntyä ja pyrkiä vaikuttamaan suomalaisten kotitalouksien asenteisiin. Tavoitteena on lisätä kuluttajien tietoisuutta niistä mahdollisuuksista, joilla hän voi vähentää tuottamaansa jätemäärää. Kampanja on rakennettu näyttävistä mainoksista ja internetsivuista www.fiksu.net.

"Vaikka kuinka lajitellaan ja kierrätetään, ympäristölle parasta olisi kuitenkin olla synnyttämättä jätettä ollenkaan. Lajittelu ja kierrätys toki nekin vähentävät kaatopaikoille vietävän jätteen määrää, mutta avainsana on jätteen synnyn ehkäisy. Sillä tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan. Se on meidän kaikkien yhteinen tehtävä ", YTV:n jätehuoltojohtaja Juha Kaila sanoo.

Tuotteiden ja ruuan valmistus tuottaa valtavasti jätettä

Jätemäärät ovat voimakkaassa kasvussa. OECD:n arvion mukaan yhdyskuntajätteen määrä kasvaa 43 prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 2020. Jätemäärien turvallisesta käsittelystä aiheutuu huomattavia kustannuksia, ja jätteiden kuljetus ja käsittely lisäävät muun muassa liikenteen päästöjä.

Jäte itsessään ei kuitenkaan ole suurin ongelma vaan se, että yli 90 prosenttia niistä luonnonvaroista, joita ihminen ottaa käyttöön, muuttuu jätteeksi jo tuotteiden ja ravinnon valmistusprosessien aikana. EU:n kuudennen ympäristöohjelman päämääränä onkin varmistaa, että uusiutuvien ja uusiutumattomien voimavarojen käyttö ja niihin liittyvät vaikutukset eivät ylitä ympäristön kantokykyä.

YTV:n päämääränä on, että asukas- ja työpaikkakohtainen jätemäärä pääkaupunkiseudulla olisi vuonna 2007 samalla tasolla kuin mitä se oli vuonna 2000. YTV:n strategia on ensimmäisiä laajoja kunnallisia jätteen synnyn ehkäisystrategioita Euroopassa.

Pyöränpinnoista sormipiano, sähköputkista poikkihuilu?

YTV Jätehuolto teetti kesäkuussa 2003 tutkimuksen , jonka mukaan pääkaupunkiseudun asukkaat suhtautuvat erittäin myönteisesti jätteen synnyn ehkäisyyn. Vastaajista 64 prosenttia pitää sitä erittäin tärkeänä ja 32 prosenttia tärkeänä tavoitteena. 84 prosenttia asukkaista ovat valmiita muuttamaan käyttäytymistään siten, että he tuottaisivat vähemmän jätettä. Rahaa tähän muutokseen ei kuitenkaan haluta laittaa.

Kampanjan internetsivut vakuuttavat, että vastuullinen toiminta tulee pidemmän päälle halvemmaksi kuin konemainen kuluttaminen. Omaa jätevuortaan voi pienentää välttämällä pakkausjätteitä, kieltämällä mainospostin jakelun ja luopumalla kertakäyttötuotteista. Huonekalujen käyttöikää voi pidentää kunnostamalla vanhat huonekalut ja huoltamalla kodinkoneita säännöllisesti.

Kaikkea ei tarvitse omistaa: harvoin tarvittavia esineitä tai palveluja kannattaa hankkia korjaus-, vuokraus- ja lainauspalveluista. Kampanjan vinkkejä on hauska lukea ja toteuttaa, vaikkei kaikilta varmaan pyöränpinnoista synny sormipianoa tai sähköputkista poikkihuilua. Sivulle voi lähettää myös omia jätteenehkäisyvinkkejä.

YTV:n ja 18 muun jätehuoltoyhtiön alueella asuu noin kolme miljoonaa kuluttajaa. Fiksu tuottaa vähemmän jätettä –kampanja näkyy vielä viikon ajan mainoksina joukkoliikennevälineissä, televisiossa ja radiossa. Internetsivut jäävät elämään ja ovat kaikkien suomen kieltä taitavien käytössä.

www.fiksu.net.

Usea kaupunki, yhdistys ja opinahjo ovat julkaisseet oman ympäristöoppaansa. Katso esimerkiksi:

Helsinkiläisen ympäristöopas

Tamperelaisen ympäristöopas

Opiskelijan ympäristöopas

Eko-ostajan opas

Nuoren ekoeläjän opas

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia