Fidan kehitysohjelma onnistui tavoitteissaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fidan kehitysohjelma onnistui tavoitteissaan

Yhteistyö paikallisten kirkkojen kanssa on tukenut kansalaisyhteiskunnan vahvistumista kohdemaissa, todetaan ohjelman arvioinnissa.

Fida Internationalin kehitysohjelma on onnistunut tavoitteissaan voimauttaa haavoittuvia yhteisöjä ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, todetaan ohjelman loppuarvioinnissa.

Arvioinnissa etenkin yhteistyö paikallisten kirkkojen kanssa todettiin tärkeäksi, sillä se on tukenut paikallisten kansalaisyhteiskuntien toimintaa ja mahdollistanut työskentelyn vaikeissakin olosuhteissa esimerkiksi humanitaarisissa kriiseissä.

Fida saa kiitosta myös YK:lta ja Suomen viranomaisilta, koska se on osaltaan edistänyt Suomen kehityspolitiikan päämääriä ja YK:n vuosituhattavoitteita. 

Ohjelmakaudella 2007-11 Fida tuki muun muassa hiv ja aids -teemojen sisällyttämistä nuorisokeskusten ja kirkkojen koulutuksiin Itä-Afrikassa, tuki köyhien työllistymistä koulutuksin ja mikrolainoin Intiassa ja edisti perunanviljelyä kehittämällä ruokatuotannon omavaraisuutta Pohjois-Koreassa. Fida koulutti myös 589 paikallista gender-kouluttajaa eri maissa.

Appraisal Consulting -yrityksen arvioissa huomautetaan, että Fidan tulisi tehostaa koko kehitysohjelman seurantaa alueellisista näkökulmista sekä lisätä temaattisia ohjelmia. Arvioinnissa todettiin lisäksi tavoitteiden asettamisen olevan haasteellista maissa, joissa viranomaiset eivät halua kansalaisyhteiskunnan vahvistuvan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia