Uutiset

Fida toimittaa 300 tonnia ruoka-apua Pohjois-Koreaan

Fida toimittaa ulkoministeriön tuella apua pahenevasta ruokakriisistä kärsivään Pohjois-Koreaan.

Fida toimittaa ulkoministeriön tuella 300 tonnia ruoka-apua pahenevasta ruokakriisistä kärsivään Pohjois-Koreaan.

Marraskuussa maahan toimitettava apu kohdistetaan lapsille Pohjois-Pjonganin maakunnassa. Tällä hetkellä Jongjun alueella noin 76 000 ihmistä tarvitsee välitöntä hätäapua.

Kaupunkialueet kärsivät ruokapulasta pahiten, koska ne ovat keskusjakelujärjestelmän varassa.

Ruokakriisiin on Fidan mukaan vaikuttanut huono syyssato, ankara talvi ja sateinen kesä. Tilannetta vaikeuttavat ruoan kohonneet maailmanmarkkinahinnat, Pohjois-Korean kauppasaarto ja alikehittynyt maataloustuotanto.

"Maailmassa on katastrofeja, joissa avunantajia on vain muutama. Pohjois-Korean tilanne on yksi näistä ja siksi olemme erityisen iloisia, että voimme auttaa siellä", toteaa Fidan kehitysyhteistyöjohtaja Eero Horstia.

YK:n Korean kansantasavallan ihmisoikeustilanteen erikoisraportoija Marzuki Darusman vaati viime viikolla kahtalaista lähestymistä ruokakriisin hoitoon: toisaalta kansainvälisen yhteisön tulisi vauhdittaa avunantoaan, toisaalta maan hallituksen pitäisi päästä yli ruoanjakamisen ongelmista.

Darusmanin mukaan nykyiset hallituksen tarjoamat annokset täyttävät alle puolet saajien päivittäisestä kalorintarpeesta. Noin 68 prosenttia 16 miljoonaisesta väestöstä saa julkisia ruoka-annoksia ruoanjakosysteemin kautta. Valtaosalla ei ole varaa ostaa lisäruokaa.

lapsetruoka Korean kansantasavalta

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies palestiinalaishuivi olkapäillään

Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”

Ahmed Abu Artema sai liikkeelle gazalaisten suurmielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Hän uskoo, että väkivallaton vastarinta johtaa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun.
Kaksi nuorta miestä seisoo pellolla

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta

Afrikka voisi periaatteessa olla jopa ruokaomavarainen, mutta etenkään nuoria raskaana pidetty ala ei houkuttele. ”Meidän täytyy muuttaa tuo asenne ja saada heidät ymmärtämään, että maanviljely voi olla vaurauden, bisneksen ja mielihyvän lähde”, sanoo maatalousinstituutti IITA:n pääjohtaja Nteranya Sanginga.
Kulkusirkka

Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja

Etiopia, Kenia ja Somalia kärsivät vakavimmasta kulkusirkkavitsauksesta vuosikymmeniin. Jopa 150 kilometriä päivässä liikkuvat sirkkaparvet voivat suistaa Afrikan sarven yhä pahempaan ruokakriisiin.
Nainen selaa kirjaa pöydän ääressä

2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne

Vastaako oppikirjojen kuvaus kehitysmaista nykypäivän todellisuutta, vai ovatko kirjat jämähtäneet kertomaan ikiaikaista savimajatarinaa? Voionmaan opiston opiskelijat selailivat oppikirjoja tutkijan kanssa ja havaitsivat, että niiden maailmankuvassa on päivittämisen varaa.
YK:n pääekonomisti Elliot Harris (vas.) ja YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston edustaja Marta Roig  pöydän ääressä

Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän

Oxfamin mukaan 22 maailman rikkainta miestä omistaa enemmän kuin Afrikan naiset. Tuoreen YK-raportin mukaan myös tuloerot ovat kasvaneet, ja siinäkin rikkain yksi prosentti on voittanut.

Tuoreimmat

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta
Satojen miljoonien kulkusirkkojen parvet tuhoavat satoa Itä-Afrikassa – ”Työntekijämme taistelevat lähes läpinäkymättömän tiheitä parvia vastaan”, kertoo Pelastakaa Lasten edustaja
2000-luvun oppikirjat kertovat edelleen vanhanaikaista tarinaa kehitysmaista – ”Kuvista tulee käsitys kuivista kylistä ja köyhyydestä”, sanoo tutkija Eeva Rinne
Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Työttömyyttä on pidetty yhtenä syynä arabikevään mielenosoituksiin – Tuoreen tutkimuksen mukaan merkitystä on liioiteltu