Fallujan siviilit jumissa taisteluiden keskellä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fallujan siviilit jumissa taisteluiden keskellä

Kymmenet tuhannet siviilit ovat yhä Fallujassa, jossa armeija on aloittanut hyökkäyksen Isisiä vastaan.

Irakin Fallujan kaupungissa elävät siviilit ovat epätoivoisessa tilanteessa kaupungin piirityksen vuoksi, varoittavat kansainväliset avustusjärjestöt. Irakin armeija aloitti maanantaina hyökkäyksen kaupunkia hallussaan pitävää ääriliike Isisiä vastaan, mutta tuhannet siviilit ovat jääneet kaupunkiin eivätkä ole voineet paeta.

Pois päässeet ovat kertoneet paenneensa nälkää.

"Heillä oli kaksi mahdotonta vaihtoehtoa. Jos he jäävät Fallujaan, he saattavat nääntyä nälkään ja jos he yrittävät paeta, he saattavat joutua tapetuiksi", sanoo avustusjärjestö Norwegian Refugee Councilin työntekijä Becky Bakr Abdulla.

YK:n mukaan vain noin 800 ihmistä on onnistunut pakenemaan ja ainakin 50 000 on yhä kaupungissa. Paenneet ovat kertoneet, että olosuhteet kaupungissa ovat karut.

"Ruokavarannot ovat rajalliset ja niitä kontrolloidaan tiukasti. Lääkkeet ovat lopussa ja monilla perheillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää likaista vettä", sanoo YK:n Irakin humanitaarinen koordinaattori Lise Grande.

Humanitaariset toimijat välittävät apua paenneille ja Irakin viranomaiset ovat perustaneet leirejä Fallujan ulkopuolelle. Tilanne on kuitenkin vaikea, sillä YK on arvioinut, että yhteensä Irakissa noin 10 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua.

"On sydäntä särkevää nähdä niin paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ja että me emme voi tehdä sitä, mitä pitäisi, koska meillä ei ole riittävästi rahoitusta", Grande sanoi.

Tänä vuonna YK tarvitsisi noin 861 miljoonaa dollaria, eli noin 771 miljoonaa euroa Irakin auttamiseen, mutta vetoomus on vasta 30-prosenttisesti rahoitettu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia